~ Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin. Kerro, häntä ootan yhä vaan ~

Plääh.. Jääny tää blogin päivittely aika vähäseks ja nyt ei voi syyttää mitään muutakun omaa laiskuutta. Nojoo oon mä useesti miettiny et vois kirjottaa mut jotenki edelleen vaa ahdistaa kaikki enkä haluu tulla tänne valittamaan kaikesta kun oikeasti kaikki on hyvin. Järkyttävä ikävä ja huoli vaan Y:stä kokoajan. On ihan hirveää olla erossa eikä pystytä edes jokapäivä juttelemaan kun Y on töissä eikä oo nettiä ja muutaman minuutin puhelu maksaa ihan älyttömän paljon. Mihinkään ei pysty keskittymään, kirjoja en pysty lukemaan kun ajatukset harhailee, leffoja en halua katsoa kun tulee kaikesta mieleen yhteiset hetket. Musiikkia en voi enkä halua edes kuunnella ettei ala vaan enemmän ahdistamaan. Mä niin tekisin mitä tahansa et Y olisi just tälläkin hetkellä tossa mun vieressä kaikkine ärsyttävine piirteineenkin. Haluisin tosiaan nauttia tästä loppuraskaudesta ja olla onnellinen mutta mä vaan lasken päiviä että päästään vauvan kanssa Y:n luokse viettämään oikeaa perhe-elämää.
Täällä jo lentolippuja kattelen vaikka rahaa ei ole ja paljon on muuttujia vielä mutta ilman jonkinlaista suunnitelmaa ja haaveita en selviytyis. Jotenki myös tullut pelko siitä että mä menetän kaiken, elämässä voi tapahtua ihan mitä tahansa ja ainakun mä oon ollut hetken onnellinen niin jotain pahaa tapahtuu. Mua pelottaa suunnitella tulevaa yhteiselämää Y:n ja vauvan kanssa, mitä jos menettääkin kaiken mitä on just rakentamassa. Eikai sais murehtia turhia mutta mua vaan pelottaa. Tällähetkellä mulle kaikista rakkaimmat on tää pieni poju mun masussa ja Y, ja mä vaan haluan meille kunnollisen ja turvatun tulevaisuuden.


Osittain blogi ollut tauolla myös siksi että olen lukenut paljon toisten nuorten äitien blogeja ja niihin tulleita paska-kommentteja. Mulle ei varsinaisesti ole mitään ilkeää tai pahaa sanottu mutta tiiän että ainakun omia mielipiteitään ilmaisee ja elämästään jotain kertoo niin löytyy niitä "täydellisiä" ihmisiä jotka saavat oman elämänilonsa toisia haukkumalla. Myös blogin kokonaan lopettaminen on käynyt mielessä mutta toisaalta tän kirjoittaminen puhdistaa myös omia ajatuksia ja itsekin vanhoja tekstejä lukemalla näen kuinka paljon koko elämä ja ajatusmaailma on muuttunut lyhyessä ajassa. Enään tärkeintä ei olekaan kaiken näkeminen ja kokeminen ja mulle-kaikki-heti-nyt-fiilis vaan juuri tässä hetkessä eläminen omien rakkaitten ihmisten ympäröimänä. Eli toistaiseksi ainakin jatkan kirjoittelua ja jos jollain on siitä jotain sanottavaa niin antaa tulla vaan.

On jotain positiivistakin. Saan nimittäin yhden mulle todella tärkeän ihmisen pojalle kummiksi kun vihdoin uskalsin vain pyytää. Se ystävyyssuhde on ollut lähes koko mun raskausajan miinuksen puolella enkä oo pahemmin uskaltanut sitä edes koittaa korjata, mutta hän oli kuitenkin ensimmäinen henkilö jolle raskaudesta kerroin vaikka välit ei olleetkaan parhaimmat. Mut mä uskon että todelliset ystävät pysyy pitkistäkin välirikoista huolimatta jos niin on tarkotettu. Tiiän että tunnistat ittes tästä ;) oot tärkee <3


Nyt lähen Turkuun kirppistelemään, vaikka vauvan vaatteita on jo tositosi paljon mut niitä on vaan niin ihana ostella ja muutenkin tarvii jotain järkevää tekemistä eikä vaan kotona oleilua.

Instagramia kannattaa seurata:
http://instagram.com/repeq

Niin ja anteeks taas jos on paljon kirjotusvirheitä mutta mä edelleen kirjottelen vaan kännykällä kun ei joulupukki tuonut läppäriä, oon vissiin ollut liian tuhma. ;)

~Meil ei oo sormuksii, ei taulutelkkarii, Jotka kuuluu siihen kulissiin ~

Itkua, parkua, naurua, onnea. Hysteriaa, tää elämä on ollut jo pitkään aika sekavaa ainakin mun mielialojen vaihteluiden takia. Tossa oli jo hieman helpompi vaihe enkä saanut järjetöntä raivokohtausta ihan jokaisesta pikkujutusta, kuten siitä, että olen ihan itse hukannut juuri sen tietyn sukan jonka just tänään olisin halunnut laitta, tai alkanut itkemään hillittömästi keskellä ihmisaljoutta siitä että joku katsoi mua tietyllä ilmeellä.
Nyt taas Suomeen tulon jälkeen kaikki on ollut suurta draamaa, tietenkin päällimmäisenä suuri ikävä Y:tä mikä muutenkin nostaa tunteet pintaan ja sitten lisäksi kaikki kelan paperiasiat tuottaneet stressiä ja nyt viimehetken muutokset Y:n Suomeen tulosta jne. Toivon vaan kaikista eniten että tää mun stressaaminen ei vaikuttaisi vauvaan kun hän kuitenkin on mun ja Y:n kaikista rakkain aarre, jonka eteen ainakin minä olen valmis tekemään ihan mitä tahansa.
Nolottaa myös että ihmiset jotka ovat pitäneet mua vahvana ja joille en todellakaan ole näyttänyt mitään heikkoa puolta itsestäni niin ovat saaneet nyt osallistua mun hysteerisiin kohtauksiin. Pitääkö seuraavaksi kun sukulaisia näkee (esim. jouluna) vetää pussi päähän vai pystyykö sitä olemaan vaan ihan coolina? Voiko kaiken laittaa raskauden piikkiin vai olenko oikeasti seonnut ja olen lopullisesti herkkä itkupilli? Voiko oikeesti jo pelkästään salkkareita katsomalla pillahtaa itkuun koska joku sanoi jotai söpöä toiselle???

No mutta joo Suomessa siis olen nyt ainakin vauvan syntymään asti ja suunnitelmat on valmiina jatkoa varten mutta niistä sitten myöhemmin. Olen nyt saanut neuvolatätin kimppuuni näistä mun suunnitelmista joten en niitä nyt vielä koko kansalle aio kertoa. Mutta ensimmäisenä ajattelen vauvaa, hänen tulevaisuuttaa ja hoidan asiat niin että hän saa tuvallisen ja täydellisen kodin ja kasvuympäristön läheisten ja rakkaiden lähellä.

Neuvola kuulumisia sen verran, että viimeksi viikko sitten neuvolatäti valitti että painoa  ei ole ullut paljoa mun turkissa olon aikana ja pitäisi saada enemmän. No tänään kun kävin niin oli täti suht tyytyväinen mun 300g lisääntyneeseen painoon ja käski jatkaa samaa rataa. Raskausviikkoja onnyt 33+5 eli vielä pitäisi pojun pysyä masussa jonkin aikaa. Vaikuttaa kuulemma pitkältä ja hoikalta pojalta :) Neuvolatäti käski nyt vaan ottaa ihan rauhassa ja yksin ei saa lähteä pitkille kävelylenkeille eikä muutenkaan tehdä mitään kovin raskasta. Vauvan pää on jo tiukasti kiinnittynyt joka aiheuttaa mulle jatkuvaa särkyä ja öisin ei saa nukuttua mutta onneksi särkylääkkeet helpottaa jonkinverran.

Lisäilen Turkki kuvia instagramiin kun blogger ei suostu lataamaan kuin yhden kuvan kerrallaan ja mun kärsivällisyys ei riitä.. http://instagram.com/repeq

rv 32+4

~ Kuu saa valtansa auringolta, ja vaikka näyttääkin hohtavalta, ei valoaan se yksin jaa ~

Nyt voın jo sanoo ıhan rehellısestı, etta mulla on jo ıkava Suomeen! En oıs varmaan ıkına mılloınkaan uskonuetta mulla voıs olla ıkava Suomeen ja etta vıela tunnustan sen mutta naın nakojaan asıat muuttuu. En ma sıta tarkota etta lentaısın hetı ekalla koneella Suomeen jos olısı mahdollısuus koska en ma oo valmıs vıela Y:ta jattamaan mutta ıkava on kaıkkea Suomessa. Ihmısıa, ruokaa, suomen kıelısta musııkkıa ja telkkarıa, kokoajan kaytettavıssa olevaa nettıa, mun kısuja, perhetta, sukulaısıa ja mulle normaalıa elamaa.. Mutta mua vaan nıın paljon pelottaa lahtee taalta koska tıedan kuınka tuskasta aınakın ekat parı vııkkoa tulee olemaan. Ihan kamala ıkava Y:ta ja pelkkaa ıtkua. Nıın se menı vııme kesanakın. Toıvottavastı nyt pystyısı enemman keskıttymaan vauvaan ja hoıtaa neuvoloıta ja muıta, kayda shoppaılemassa vauvan juttuja ja yrıttaa vaın olla onnellınen. Kuıtenkın kun Suomeen paasen 27.paıva nıın on enaa vajaat kaksı kuukautta ja saan meıdan pıkku murun sylıını. Helppoa eı ole ılman Y:ta olla mutta uskon vahvastı etta jonaın paıvana, eı ıhan vıela mutta toıvottavastı pıan me kaıkkı saadaan olla yhdessa. Rahaa vaan saastoon nıın paljon kuın pystyy ja jonaın paıvana meılla on vıısumırahat koossa ja saan onnellısena rakentaa meıdan yhteısta pesaa Suomeen. Odotan vaan sıta paıvaa etta saan tulla tanne kırjoıttamaan ylıonnellısena etta vıhdoın Y ıstuu koneessa ja on tulossa kohtı Suomea.

Kesalla olı vıela jotenkı vaıkea kasıttaa etta meısta tulee ıhan oıkea perhe, jotenkın pelkasın, ja pelkaan edelleen etta menetan kaıken. Opınko ıkına olemaan pelkaamatta? Lııan paljon olen joutunut varmaankın kokemaan elamassa koska en uskalla olla onnellınen. Pelkaan etta taas sattuu.
Nyt kaıkkı kuıtenkın tuntuu todellısemmalta, jatkuvastı tunnen vauvan lıııkkeet ja nyt Y:kın pystyy ne tuntemaan ja nakemaan. Jossaın vaıheessa pelkasın etta onko Y oıkeastı onnellınen tasta vauvasta kun eı paljoa puhu vauvajutuısta eıka ole paljoa mun masuun koskenut oma-aloıtteısestı. Nyt kuıtenkın olen yllattanyt Y:n parıın kertaan yolla vauvan kanssa "leıkkımısesta". Mm vıımeyona havahduın hereılle kun Y sıırtyı sohvalta mun vıereen sankyyn, kıetoı kadet mun ymparılle ja onnıstuı herattamaan vauvan vahıngossa. Sıtten tunnustelı ja "leıkkı" vauvan kanssa tosı pıtkaan kun luulı etta ma nukun :) olı nıın suloınen tılanne etten vııttınyt maınıta etta olın hereılla.
Mulla sııs alkaa huomenna raskausvııkko 30 jo :) ıhan hurjaa vauhtıa mennyt aıka.. Poıka rıehuu masussa valılla nıın etta mua koskee kylkıın ja masu on ıhan muodoton. Yo unet on muuttunut aıka katkonaısıksı koska alaselkaa ja lonkkıa sarkee. Ja useın havahdun hereılle kun vauva heraa ja aloıttelee bıleıtaan :D Eı mua kuıtenkaan mıtenkaan erıtyısestı aınakaan vıela haıttaa vaan saan kylla sıtten nukahdettua helpostı uudelleen taı nukun paıvalla muutaman tunnın kun vauva on rauhallısempı. Olen huomannut etta han eı tykkaa hıljaısuudesta, alkaa hetı kauhea rıehumınen kun tulee taysın hıljaısta. Kaı han on jo tottunut tahan turkkılaıseen kulttuurıın etta kokoajan mıljoona ıhmısta ymparılla ja erılaısıa aanıa ja halınaa. Autossa musııkkı taysılla ja kotona telkkarı paalla AINA. Vajaa kahen vııkon paasta kuıtenkın asıat muuttuu kun Suomessa tosıaan on hıljaısta eıka aına vıeraıta kylassa, telkkarıa katon harvoın ja kotona mulla seurana vaan aıtı ja kısut, elı eıpa kauhestı aanıa kuulu.

Aınıın ja mulla olı tosıaan synttarıt edellıspaıvana. Eı ıhan ollut sellaıset 20wee partyt kun vuosı sıtten suunnıttelın.. no elamantılanteet muuttuu.. ehka sıtten ens vuonna? Hankkı Y mulle pıenen suklaakakun ja jotaın herkkuja. katottıın leffaa pıenella porukalla ja oon ıhan tyytyvaınen.


Ja jos jotakuta kıınnostaa nıın asutaan tallahetkella Antalyassa Y:n kaverın kotona ja mulla alkaa olemaan hermot loppu KAIKKEEN turkkılaıseen. Turkkı-ruokaa, turkkı-ıhmısıa, turkkı-musııkkıa, turkkı-tv ja kaıkkı. Aınoa jota edelleen jaksan kattella on toı mun oma muru <3
Huomenna taı ylıhuomenna kuıtenkın vıhdoın muutetaan takaısın Alanyaan aınakın muutamaksı paıvaksı.

~Sama mulle vaik satais, taivas ois pilvinen, taa on kaunis paiva, ma oon sopivasti onnellinen ~

Pahoittelen taas etta tekstit tulee jaljessa ja etta valilla jaan useamman postauksen saman paivan aikana vaikka olen ne jo aikoja sitten kirjoittanut mutta ei ole ollut mahdollisuutta paasta jakamaan teille. Saa toki laittaa kommenttia jos hairitsee tama tai ette meinaa pysya karryilla.

Olen taas takaisin kotona Alanyassa. Antalyan reissu tuli tehtya ja saatiin selvyytta asioihin. Lentoliput on vaihdettu ja lahden Suomeen 27.marraskuuta. Kysyttiin lentokentalla myos etta mites tan mun raskauden kanssa, onko ongelmia koneeseen menossa tms. Sanoivat etta Turkish Airlines vaatii laakarin todistuksen raskausviikolta 26 eteenpain mutta kun sen hankkii niin ei tule ongelmia kentalla. Nythan on jo rv27 eli vaikka olisin lentanyt silloin kun piti suomeen palata niin olisi se pitanyt kuitenkin hankkia. Vahan kuitenkin itsea pelottaa etta mita jos vauva ei tykkaa koneen ilmanpaineen vaihteluista ja riehuu koko lennon ajan niin etta mulle tulee tukala olo. Tanne lento sujui hyvin ja pikkunen oli hereilla ja potki vain Istanbulista Antalyaan valisen lennon mutta se ei kestanyt kuin vahan paalle tunnin. Ja silloin masukaan ei viela ollut tiella. Nyt tunnen itseni jo suht kompeloksi ja vauvan liikkeet muuttuu kokoajan vaativammiksi ja alaselka seka kyljet kipeytyy ja alkaa sarkemaan jos olen kauan samassa asennossa. Mutta edelleenkaan ei ole tarkoitus valittaa mistaan, vaan kaikki kivut ja saryt kestan kylla loppuun asti koska tiedan mita siita saa palkinnoksi. Toisinsanoen kun vihdoin palaan Suomeen niin laskettuunaikaan on vajaa kaksi kuukautta. Hiukan pelottavaa kylla.
Antalyassa yovyttiin Y:n isan siskon luona ja aamulla herasin vauvan itkuun. Ajattelin heti etta jossain lahella on tosi pieni vauva koska itku kuulosti sellaiselta vastasyntyneen itkulta. Pian Y kantoikin sellaista vauvan kantokoppaa ja kaski tulla katsomaan. Siella oli vajaa kuukauden ikaiset kaksoset. Tytto ja poika. Ne oli niiiin suloisia mutta pelkasin kokoajan etta joku antaa sen mulle syliin. En tieda mista yhtakkinen paniikki iski mutta jotenkin en yhtaan tiennyt etta mita silla pitaisi tehda jos niin pieni vauva annetaisiin mun syliin. Kai ma jotenkin pelkasin etta se menee rikki, niin pieni ja naytti ihan nukelta. Poika sitten annettiinkin mun syliin jossain vaiheessa mutta onneksi Y oli silloin ulkona eika nahnyt kun ma en osannut kuin istua jaykkana ja katsella vauvaa. Huomasin myos Y:n olevan jotenkin ihmeissaan niin pienista vauvoista eika tiennyt mita pitaisi tehda kun ei ne viela osanneet ottaa kontaktia muihin ihmisiin niinkuin hieman vanhemat vauvat. Heti oli helpompaa olla kun pihalta loytyi pieni kissanpentu jota sain pidella ja sita osasin kasitella. Hassua, ihmeellista, ja hiukan jopa pelottavaa. Vain muutama kuukausi ja mulla ja Y:lla on ihan oma pienenpieni vauva ja sita pitaa osata hoitaa. Mita jollen osaa? haluan meidan pojalle vain kaikkein parasta ja taydellisen elaman mutta mua vahan pelottaa.. tuleeko aitiys sitten luonnostaan ja yhtakkia osaankin ja tiedankin mita oma pikkuinen milloinkin haluaa?

Olen niin onnellinen siita etta sain jaada tanne viela kuukaudeksi Y:n kanssa ja saan viettaa meidan molempien synttarit taalla. Suomessa on kylmaa ja synkkaa ja ennenkaikkea yksinaista. Y ei aluksi kommentoinut mitenkaan mun tanne jaamista enka kylla silta pahemmin edes kysynyt kun sanoin vaan etta minahan en suomeen viela taalta lahde! Mutta on Y nyt ilmaissut etta on myos onnellinen siita etta olen taalla pidempaan ja saadaan olla yhdessa. Sain jopa kunnollisen keskustelun aikaiseksi Y:n kanssa, se ei tosiaan ole ollut helppoa kun toinen on sellainen ettei millaan kertoisi mika painaa mielta tai suututtaa jos jokin on vialla. Yleensa saan paivakausia miettia ja arvailla mika tuota vaivaa ennenkuin itse keksin ja han myontaa.  Monet kerrat oon kaikintavoin yrittanyt puhua ja saada keskustelua aikaan mutta sitten on aina muka tarkeat uutiset televisiossa tai muuta ettei voi keskustella. Niin kummalliselta kuin voi kuulostaakin niin avartavan keskustelun tulevaisuudesta, haaveista ja niiden toteutuksesta sain aikaan mun kalenterin "ystava-kirja" -osiosta. Muistatte varmaan ne kirjat joita alakoulussa kannettiin aina mukana ja kaverit taytti omat tiedot kaikesta mahdollisista lempi asioista yms. Jotenkin vain leikillani lykkasin kalenterin Y:le ja sanoin etta tayta nama kohdat. Ajattelin etta ei siita tulisi mitaan vaan Y alkaisi vitsailla ja kirjoittaisi kaikkea omasta mielestaan hauskaa mutta mun ihmetykseksi siita saatiin aikaan pitka seka hauska etta totinen keskustelu. Ja myos se oli mukavaa etta kysymykset oli suomeksi joten mun piti tulkata ne englanniksi ja selittaa, Y vastasi turkiksi seka englanniksi. Eli vinkkina kaikille joitten miehet ei suostu puhumaan niin kaivakaa jostain vanhat ystava-kirjanne ja kokeilkaa miten mies suhtautuu.

Nyt olen yksin kotona ja odottelen etta Y tulee kotiin. Se lahti Antalyaan kuskiksi kaverilleen jonka tyttoystava tulee tanaan ja mut jatettiin yksin kotiin. Tylsaaaa. Toisaalta en kylla olisi edes halunnut mukaan mutta kun multa ei edes kysytty. Y lupasi tulla takaisin kahden-kolmen aikaan yolla eli pari tuntia pitaisi viela odottaa. Nukkumaan on turha edes harkita menevansa kun unirytmit on mennyt ihan sekaisin. Siita asti kun aiti lahti takaisin Suomeen niin mun rytmit on ollut ihan painvastaiset kuin normaalista. Toisinaan arsyttaa etta nukkuminen ei onnistu eika sita kannata edes yrittaa ennen viitta aamulla mutta eipa mulla mitaan erikoista menoakaan ole eli saan sitte nukkua ihan rauhassa koko paivan. Olen jotenkin pitkastynyt kun ei ole mitaan velvoitteita tai menoja. Olen vaan kotona, luen kirjaa, pelaan kannykalla tai katson telkkarista leffoja jotka on kaikki dubattu Turkiksi. Jotain tekemista pitaisi keksia!!

~ Mita jos meteoriitti tippuu paahasi ennenkuin ehdit sanoa ne kaikken tarkeimmat sanat ~

Elama jatkuu taalla turkissa. Eipa asuta enaan veneessa vaan on taas vuokrakamppa taas jonkun aikaa. ihme saatoa kokoajan. Turkish normal johon mun pitaisi olla jo tottunut vuosien aikana mutta jotenki on vaan pinna kireemmalla ku ei paase nollaamaan valilla kunnolla vaan taytyy pysya jarkevana ja vastuullisena aitina pikkuselle. Tarvis varmaan pikkuhiljaa alkaa vakavasti harkitsemaan jotain vihanhallintakurssia ennenkuin teurastan mun toisinaan niin kusipaan mutta rakkaan aviomieheni. Edelleen tiedostan erittain hyvin ettei oo sen vika jos Turkish airlinesin toimisto ei oo ikina auki tai ne ei vastaa puhelimeen mut mulla on mennyt hermot jo ennenkuin ehdin ajatella et vois taas vahan rauhottua. Mulla ei koskaan oo ollut erityisen hyvaa tilannetajua mutta nyt se on kokonaan kadonnut. Jos hermot menee keskella katua liikennevaloissa niin sille ei sitten voi mitaan vaan alan huutamaan. Ja lopulta se paattyy siihen etta itken ja Y yrittaa lohduttaa ja kysella et miksi itken enka osaa vastata. Luulin jo ettei mun kyynelilla oo mitaan tehoa enaan mihinkaan kun pillahdan itkuun monet kerrat paivassa ihan turhanpaivaisista asioista. Onneks Y:n tyopaikalla ainakin jo tiedetaan et se on ihan normaalia et mulla on taas kyyneleet silmissa eika se tarkota et jotain ois tapahtunu. Itken niin hyvista kuin pahoistakin asioista. Voin alkaa itkemaan kun katon telkkarista tavallisia mainoksia ja samoin voin ihan yhtakki saada paahani jonkun turhan mustasukkaisuus kohtauksen kun Y kattoo vaaraan suuntaan kadulla. Uskon etta Y:lla ei ole helppoa tallahetkella mun kanssa mutta ma yritan kokoajan enemman. Edelleen odotan sita raskauden keskivaiheen harmoniaa joka monissa kirjoissa on luvattu. Toisaalta pitaisi jo varmaan uskoa etta sita ei ole tulossa koska nyt on enaan alle 100 paivaa laskettuun aikaan.
Mutta taalla edelleen olen, sain jopa lentoa siirrettya kuukaudella ja saan olla murun kanssa pidempaan ja viettaa 20wee synttarit taalla. Taitaa kylla olla pikkasen erilaiset juhlat kun olin miettiny. Mun piti leikkii prinsessaa, pistaa tiaara paahan ja pistaa kunnon draamat pystyyn ja kiskoa tequilaa aamuun asti mutta taitaa nyt tequilat jaada valiin ja draamaa nyt tulee ilmankin etta edes yritan. Myos Y:n synttarit on 6 paivaa mun synttareitten jalkeen ja siihen haluisin keksia jotain spesiaalia.
En ole ihan varma mita Y on mielta mun lennon siirtymisesta kun en silta paljon kysellyt ku pakotin vaan soittamaan ja puhumaan mun puolesta. Kylla olen ihana vaimo! Mutta eise ainakaan valittanu ole ja ma ihan tosiaan yritan taas hillita mielialojeni vaihtelua ja olla raivoamatta ja itkematta kokoaikaa.

Parin paivan sisalla pitaisi lahtea Antalyaan kun ennen maanantaita taytyy kayda lentokentalla ja maksaa lippujen siirto ja tavata Y:n isan siskoa. Ihme kylla tallakertaa odotan Antalyaan lahtoa vaikka yleensa en oo kovin mielellani lahossa mihinkaan turkkiperheen tapaamisiin missa syodaan lattialla ja pukeudutaan yli peittavasti. Mut jos ne nyt jo tajuis etta mun ei ole helppo istua lattialla kun masu on jo tiella ja pukeutuminen ei oo suuri ongelma tallahetkella kun enaan ei mekolla tarkene niin ainoa mahdolisuus on pitkat housut eli ne jotka saan jalkaani on legginssit. Ja on ihan kiva tavata taas yhteisia tuttuja ja luultavasti mennaan istumaan johonki turkkibaariin kuuntelemaan livemusiikkia, joka on tylsaa mutta jollei sita ihan jokapaivaa tartte kuunnella niin sekin on ok mulle.

~ Vaan kun mikaan ei muutu, sa mulle turhasta taas suutut, alat huutamaan ~

Se siita pysyvyydesta sitten... huoh... Taas ollaan vailla kotia kun Y yhtakkia aamulla ilmoitti et "heratys nyt on kiire". Mietin hetkien etta mitas ihmetta nyt tapahtuu, mun mielesta ihan normaali maanantai-aamu.. Jotain taisin vastata etten ma halua lahtea meriretkelle josta oli aikasemmin viikonloppuna ollut puhetta. Y jokatapauksessa kaski mut ylos ja suihkuun ja tottelin vaikken kunnon vastausta saanutkaan etta minne ollaan menossa. Y varmasti tiesi etta saan kunnon kiukuttelu puuskan taas jos heti kertoo. No nyt kirjoitan tata tekstia veneen kannella, ollaan oltu taalla jo kolme yota ja alkaa pikkuhiljaa taas riittaa mulle. Viime lomallahan asuttiin reilu viikko veneessa kun ei ollut kotia. Sita vaan ihmettelen etta eiko asiat voisi hoitaa kuntoon ennenkuin antaa vanhan kampan pois, valmiiksi voisi jo sopia seuraavan asunnon vuokrasta eika silleen yhtakkia etta "no nyt ollaan ulkona kaikkien laukkujen kanssa mihin mennaan seuraavaksi".
Naa kolme paivaa on kylla mennyt suht nopeasti mutta yhtakaan yota en tassa veneessa enaa nuku! Kolme paivaa annoin Y:lle aikaa hoitaa asioita mut nyt ei vielakaan mitaan tapahdu eika tolla ole mitaan ideaa etta mihin mennaan. Mutta se on selva etta taalla en enaa ole! Eka paiva veneessa taisi menna kiukutellessa, toisen paivan Y oli kipeana kun oltiin nukuttu laivan kannella ja yolla alkaa olemaan jo aika kylma ja tuulista, silloin en viitsinyt paljoa kiukkuilla kun toinen on oikeasti kipea ja ei jaksa muutenkaan. Nyt sitte taitaa olla jo neljas paiva taalla, kolme yota oon nukkunut ulkona ja taa saa riittaa. Ma niin odotan etta saadaan joku kamppa etta paasee suihkuun ja sisalle nukkumaan.

Mulla paivat vaan vahenee enka haluasi lahtea taalta suomeen. Tai no joo oikeastaan en muuta haluasikaan kun suomeen ja hankkia oman kampan mun pienelle perheelle mutta ei nyt ole mahdollista Y:ta saada taalta suomeen ainakaan viela kun mun on pakko lahtea eli en todellakaan haluasi lahtea. Viime kesan kolme kuukautta oli jo ihan hirveita olla ilman Y;ta ja nyt ei ole  enaa edes paljon aikaa kun vauva syntyy. Olen miettinyt etta menisin kysymaan Turkish airlinesin toimistolta ensi viikolla etta onko mahdollista siirtaa mun lentoa 2-3 viikolla myohemmaksi kun ei mulla suomessa kuitenkaan ole edes toita kun vasta joulukuussa ja sitte vaan surkuttelen yksin siella ilman mun murua. Tata en Y:lle kerro mutta mieluummin asun taalla vaikka veneessa sen muutaman viikon enemman kuin olen yksin suomessa. Tiedan etta tulee tosi kiire hoitaa kaikki asiat suomessa jos menen sinne vasta marraskuun lopulla, joulukuun olen toissa ja tammikuussa aitiyslomalla, vauvan laskettuaikahan on jo 25.tammikuuta vaikka tuntuu etta vasta tein positiivisen testin ja aikaa piti olla viela paljonpaljon hoitaa kaikki asiat. Sen olen paattanyt etta jollen Y:ta suomeen taalta saa niin heti vauvan synnyttya hankin passin pojalle ja luultavasti kun han on reilu kaksi viikkoa niin paastaan tanne takaisin, vauva saa mun kasityksen mukaan kaksoiskansalaisuuden automaattisesti ja nain neuvoloiden ja muitten pitaisi onnistua yhtalailla taalla turkissa kuin suomessakin. Toisena vaihtoehtona on etta jos pojan papereissa ja passissa kestaa kauemmin kuin se normaali kaksi viikkoa niin ollaan noin kuukausi suomessa ja pystyn jarjestamaan ristiaiset suomessa ennen turkkiin lahtoa. Kamalaa kun mikaan ei ole varmaa. Synnytyskin alkaa jo pikkuhijaa pelottaa vaikka onhan siihen viela aikaa.

Eli taalla kaikki niinkuin Turkissa yleensakin mikaan ei ole varmaa eika pysyvaa. Koko ajan kauhea stressi ja pelko paalla mutta se joka mua lohduttaa ja auttaa jaksamaan on mun (ei enaan niinkaan pieni) poika joka ilmottelee olemassa olostaan jatkuvasti. Miten joku niin pieni jota ei ole edes viela nahnyt voi olla jo niin tarkea? En voi sanoa etta mitaan en muuttaisi mutta kaiken kestan ja eteenpain mennaan kun tiedan mita saan palkinnoksi, jollen voi Y:ta nyt suomeen saada niin kylla se jonain paivana onnistuu ja jokatapauksessa mulla on mun pieni muru ja meista tulee perhe, joko suomessa tai turkissa sen nakee sitten aikanaan.

~ Oon pitanyt kaiken takana. Kuvitellen, ettei huomenna edessa oo se kaikki ihan samana ~

Viikot vieriny hurjaa vauhtia. Aiti oli taalla kolme viikkoa mutta lahti viimeyona takaisin suomeen. Oli kylla ihanaa etta aitikin oli taalla ja oli edes joku joka ymmartaa mua taysin eika edes menettanyt hermojaan mun loputtomalle kiukuttelulle. Huomenna alkaakin jo raskausviikko 24 ja tuntuu etta taakin menee kauheeta vauhtia, justhan vasta sen raskaustestin tein enka voinut kasittaa etta saan ihan oikeesti oman pienen vaavin. Kaikki mennyt raskauden osalta edelleen hyvin, pikkumuru potkii paljon, varsinkin jos saa sokeria tai jos ma stressaan jostain enka saa nukuttua niin pojalla alkaa bileet. Edelleen on kylla aikamoista vuoristorataa mun paan sisalla ja en edes itse kesta itteeni enaan :D Tarviin jonku vihanhallintakurssin, oon toisinaan ku joku uhmaikanen lapsi mun kiukutteluillani enka edes ehdi miettii ku lahen jo ovet paukkuen pois ja sit hetken paasta taas pyytelee anteeks et hups tuli taas vaha ylireagoituu. Esimerkkina taa kun mun suurinta herkkua on nyt hattara, kylla se allottavan sokerinen vaaleenpunanen pumpuli mita kaikki lapset rakastaa, niin olin sellasen ostanu ja Y sitte yritti olla kiva ja avata sen mulle mut mun mielesta se meni pilalle, ei sita ois saanu ottaa pois siita pussista ku sitte se ei enaa mahtunut sinne takasin, siita jaksoin huutaa ja riehuu vaikka meilla oli vieraita...noloooko?! ja lopulta se sitte tungettii takas sinne pussiin mut eise enaa kelvannut kun oli lytyssa.. Joo no tajusin sitte kylla et tais taas vaha tulla suututtuu turhasta ja lapsllisesta asiasta ja pyytelin anteeks :D Myos mun yhtakkia itkuun pillahtamiset arsyttaa ku sekaan ei kato aikaa tai paikkaa kun itkettaa niin sille ei vaan voi mitaan. Kuka vaitti etta raskauden puolivali on ihanaa ja seesteista aikaa?? missa mun ihana seesteinen ja rauhallinen onni on??

Haat pidettiin ja sain leikkia paivan prinsessaa :} oli tiara ja kaikki. Oli ihan hyvat haat vaikka jannitti ihan kauheesti, kaikki niin erilaista kuin suomessa. Ja kun haitten oli tarkoitus alkaa niin koko kyla pimeni, kirjaimellisesti! Koko kylasta meni sahkot ja sitten piti jarjestaa aggrigaatti juhlapaikalle etta saatiin laulajan soittimet toimintaan ja joitain pienia lamppuja, toisaalta oli hyva etta oli hamaraa niin ei niin paljoa pelottanu ja tuntu et saa edes vahan olla piilossa. Siella sitte tanssittiin turkkilaisia tansseja ja kaikilla oli hauskaa. Ihan tuli poskilihakset hymyilysta kipeaksi kun kaikki halusi tulla kuvaan mun kanssa. Outoa vahan oli kun koko salillinen oli ihmisia ja tunsin niista vaan oman aidin ja Y:n perheen. Kaikki kuitenkin otti mut hyvin vastaan ja tulivat onnittelemaan. Ainiin ja haita edeltavana paivana oli ensin henna-juhlat, joissa myos tanssittiin ja maalattiin henna varilla mun ja Y:n kadet ja sitten siihen paalle laitettiin jokin pieni kultainen kolikko ja sitten ihmiset laulo turkiksi jotain ja pyori mun ymparilla. Mulle tuli lahinna mieleen pientenlasten piirileikki mut kai sekin kuuluu tahan turkkilaiseen kulttuuriin. Mutta kaikenkaikkiaan haat onnistui hyvin ainakin mun mielesta ja nyt vaan odotan etta paasisin suomeen ja saan viettaa ihan omanlaiset SUOMALAISET juhlat haavalsseineen ja kaikkineen.

Jonkin verran ollaan taas reissattu paikasta toiseen ja ei oo ollut mun kaipaamaa pysyvyytta arjessa mut nyt onneksi saatiin vihdoin vuokra-asunto loppuajaksi ja saan olla "kotona". Obassa asustellaan eli bussilla paasee helposti ja halvalla alanyaan jos sinne haluaa mut mitapa siella mulle olis kun en baareissa selvinpain viihdy ja kannilaisia jokapuolella. Tuttuja on kiva kayda alanyassa moikkaamassa mut muuten viihdyn taalla obassa ihan omassa rauhassa.

Nyt lahen leikkimaan kilttia turkkilaista kotirouvaa ja levittamaan pyykit parvekkeelle kuivumaan ja siivoomaan keittion TAAS, kukaan muu ei voi olla noin taitava sotkemaan keittiota kun mun mies :} aina kaikki tiskit likasena ja poydilla ties mita sipulin ja perunan yms kuoria. Joo kylla ma ne tiskit hoidan kun se vahan niinkuin kuuluu naisten hommiin mut eiko omat sotkut voisi kuitenkin korjata? Mutta en jaksa valittaa aina samasta asiasta....

I've kept everything behind.
Thinking, that tomorrow
it wont't be all the same in front of me...

~ Vannon sulle rakkauden, kotkan lailla meistä taistelen läpi hirmumyrskyjen vuoksi meidän huomisen ~

Tekstit tulee nyt viikon jaljessa kun ei oo ollut mahdollisuutta paasta jakamaan tata eli tassa viikko sitten kirjoitettu teksti :)

Taalla ollaan ja kaikki hyvin. Matka meni suht ok, mita nyt meinasin myohastya istanbulissa koneesta kun eka kone helsingista lahti tunnin myohassa, sai kylla juosta siella istanbulissa aika vahdilla ja sitte viela passintarkastaja ei osannu laskea eika meinannu paastaa mua maahan. kun 180 paivan aikana saa olla turkissa 90 paivaa enintaan ja ne olin ollut kevaalla ja nyt olin suomessa toiset 90 paivaa ja olin itse ne tarkkaan laskenu. Pyyteli kylla sitte anteeks ku selitin sille ja kaskin laskea uudelleen :D Ja sitte ku paasin antalyan kentalle ni ne oli hukannu mun laukun jonnekki matkalle ja sitte sain sita lahtee ettimaa mut loytys sitte onneks toisest terminaalist ja sinne oli menny muittenki suomalaisten laukkuja.

Tanne ei oo oo ollut aikaa viela kirjottaa kun ei olla paljoo paikallaan oltu vaan ajeltu ympari turkkia. Ja sitte mun omat mielialat menee niin vuoristorataa et ei oikeen tiia millon kirjottais ettei tuu pelkkaa valitusta tai sit jotai lassytysta kuinka ihanaa kaikki on.
Ihmettelinki jo vahan etta mita se tarkottaa kun sanotaan et raskaana mielialat vaihtuu ja alkaa itkee herkasti mut tais vaan olla niin et suomessa onnistuin olee "elamatta" ja ajattelematta, kavin vaan toissa ja nukuin enka ajatellu mitaa hyvaa enka myoskaa huonoa ni nytte kaikki sitte purkautuu.  Yusufil meinaa valil menna hermot mun sekoilulle ku alan yhtakkii raivoo tai itkee jostai tyhjasta. sit on viel kaikki stressi tost naimisii menost ja kaikki on vaikeet. Sita sanotaa et rriitaan tarvitaan aina kaksi mut musta tuntuu et ma osaan riidella ihan yksinanikin ku mikaa ei kelpaa. sitte Y kysyy et no mita ma haluun ni en osaa edes siihe vastata. ku enma sit enaa tieda mita ma halusin mutten ainakaa et se sanoo niinku ma haluun sen sanovan ku ei sekaa oo hyva. Joo en tajuu itekkaa. ja mua tietty vituttaa myos ku ei voi juoda ja Y juo ja polttaa. Tai siis ei itseasiassa se etten sais juoda ku kyllahan ma nyt voisin mut ite oon paattany et tippakaan en raskaus aikana ota mut sit vituttaa heti jos naen et toiset juo mut eihan sekaa ois reiluu et kieltaisin Y:ta olee 9kk juomatta.. Joo taa eka viikko on ollu yht sekamelskaa seka mun paan sisalla ja muutenki. Valilla voisin vaa pistaa kaikki palasiks, huutaa ja raivota ja sit taas hetken paast oon iha umpi rakastanu ja kaikki on taydellista.

Mut siis mita me ollaa tehty... Paljoo ei oo kerenny nukkuu ja ruoka ei oikee maistuis eli varmaa senki takii oon vaha sekasi. Tiian kyl et vauvan takii tarvis muistaa levata ja syoda riittavasti mut ei vaan oo kerenny ja kun ei pysty syomaan niin ei pysty. Ja sittekku paasen nukkuu ni en kuitenkaa saa nukuttuu ku muutaman tunnin ja heraan ihan pirteena. Viinirypaleet ja pahkinat suoraan puusta maistuu kylla ja tuore appelssiinimehu :D
Ekana yona paastiin hotellille vasta kuudelta aamulla ku Y oli toissa ja piti vieda turisteja lentokentalta hotelleihi. Sitte aamul lahettii ensin Konyaan ja sielta Karamaniin hakee Y:n aitia. Konya oli yllattavan iso ja hieno kaupunki, jotenki olin kuvitellu sen sellaseks pieneks tuppukylaks. Karaman oli sit just sellane tyypilline turkkilaine kaupunki mis ei yhtakaa turistia nakyny, kamalat turkki "reika lattiassa" vessat ja vanhat talot. Ei yhtaa mun juttu. Sitte mentii Ermenekkii ja siella en oo koskaa tykanny olla ni en tykanny nyttenkaa, yritin kyl olla nayttamatta sita etten viihdy ku se on kuitenki Y:n kotikyla mut minka ma sille voin et vihaan sita paikkaa. Se on jossai vuorilla toooosi ylhallaa eika siel oo ikina nakyny yhtakaa turistia, kaikki tuijottaa mua myos aikuiset ihmiset minka pitas jo osata et toiste tuijottamine ja sormella osottelu ei oo kovinkaa kohteliasta. Aasit seisoo keskella tieta ja siel ei oo muutaku niit perkeleen turkkivessoja ja niita vihaan ylikaiken!!! Ja vihaan nukkua vieraissa paikoissa tai oikestaan HERATA jostain muulta kun omasta hotellista tms.
No tultii sitte vihdoin takasi Sideen mut raahattiin Y:n sairasta aitia mukana syysta jota mulle ei edes kerrottu. --Eli siina taas yks asia mika mua vituttaa ni se et ymmarran kyl turkkia mut en tarpeeks tietaakseni mita millonki tapahtuu eika Y viitti kertoa vaikka kysyisin suoraan ku tietaa et mikaa ei kuitenkaa kelpaa mulle. Oon suomessakin sellane et haluun teitaa tasan tarkkaan kaiken mita tehaa ja mita millonki tapahtuu, haluun kellon ajat ja niista pidetaan kiinni. Taa naitten turkish time ja kaikkeen vastauksena "maybe" tai "insallah (toivottavasti)" saa mut vaan suuttumaan. Ja sitten taas aamulla Antalyaan mut sillo mul oli jo vaha parempi paiva ja oli kuitenki saanu nukkuu 6 tuntii yolla ni kaikki meni ihan ookoosti ja siel oli lopulta ihan hauskaaki, ensin hoidettii niita haa juttuja ja juostii kaikissa virastoissa ja sellasissa hakemassa/viemassa papereita. Jouduin jopa verikokeeseen enka sitakaan tieda et miksi, on kuulemma kaytanto taalla et ennen naimisiin menoa otetaan verikoe. Sitte tavattii viel Y:n kavereita ja mentii johonki hienoo paikkaa mist naky koko antalya ja juteltii, kuunneltii musiikkii, syotii ja juotii (mulle tuoremehuu). Yolla sitte joskus kolmelta vihdoin takas hotellille ja sain nukuttuuki melkee yhteetoista asti. Tanaa ollaa kayty vaan Manavgatissa ja sitte kavelty taalla Sidessa ja juteltu. Eli vihdoin ollu hetken rauhaa, olin kyl niiiin vasyny paivan jalkee, liian kuuma ja kostee ilma ja tuntu et masu painais ainaki kymmene lisakiloo vaikkei se nyt nii iso viela edes ole mut kai taa kuumuus taas aluks vaha vasyttaa.

Pyydan anteeks kauheeta valitusta mut on niita hyviakin hetkia tosiaan ollu muutama mut enemma oon kyl ollu huonol tuulel vaik kaikki on tosi hyvin. Saan vihdoin olla mun rakkaan kanssa ja poika potkii masussa valilla suht kovaakin. Jos seuraava postaus olis vahan positiivisempi.  

~ Jos ajatukset ei ois hirmumyrskyja vaan tahdenlentoja ~

Oli ihanaa huomata etta joku sentaan jaksaa viela lukea vaikka pitkaan onkin ollut blogi tauolla. Nyt yritan taas ryhdistaytya ja jaksaa postailla useammin ja ainakin Turkissa saan varmaan kirjoitettua useamminkin mutta en sitten tieda etta millon saan jaettua tekstit kun pitaa olla wifi ja sitte pitaa viela suostutella tama romu yhteistyohon mun kanssa.

Paivat kuluu hitaasti ja tylsasti.. Tyot loppui jo viime perjantaina ja oon vaan ollut kotona ja hoidellut asioita. Viela 5paivaaa... Eilen oli Ultra turussa (siita enemman sitten kohta), tanaan oli kampaaja ja siina sitte viikon ohjelmat olikin. Huomenna vois viela hiukset varjata, talla kertaa tumman violetiksi (melkeen musta) ja sitten odottelen lauantaita kun pikkusisko tulee kylaan, sillon sitten lisaa hiustenvarjailya ja ehkapa uskallan itsellenikin lisata pinkin raidan hiuksiin... Maanantai aamulla kohti Helsinkia ja lentoon.
Puolet vaatekaapin sisallosta oon jo kaynyt lapi mutta puolet on viela pakkaamatta ja sovitamatta, kaikki on pakko kokeilla kun ei tuo kasvava masu ihan joka vaatteeseen enaa sovi. Tanaan tuli vihdoin postissa Maistraatilta kauan odottamani lupa etta saan menna naimisiin ulkomailla. Siina oli paljon saatoa kun piti soitella jokapuolelle ja odottaa papereita postissa jonka jalkeen lahettaa ne ensin Turkkiin Yusufille taytettavaksi ja sitten odottaa melkeen 2viikkoa niita sielta takaisin ja viela lahettaa ne maistraattiin ja odottaa vastausta. Toivon vaan etta nyt on kaikki tarpeellinen eika puutu mitaan vaan kaikki menisi hyvin ja paastaan naimisiin ilman ylimaaraista saatoa. Oon kylla muuttunu ihme stressaajaksi tassa kesan aikana, kokoajan kauhee stressi paalla ja kun jokin asia selviaa nii n ei edes pysty siita olemaan tyytyvainen kuin hetken paasta jo huolestuttaa jokin uusi juttu. Pitaisi vaan osata ajatella etta lopulta kaikki kylla selviaa.

Siita Ultrasta... Odotin ja jannitin sitakin vaikka kuinka kauan, valilla huolestutti etta enta jos kaikki ei olekaan hyvin ja toisinaan jannitti myos etta selviaako sukupuoli. Ja kaikki oli just niinkun pitaakin ja pieni POIKA voi hyvin <3 En erityisemmin toivonut tiettya sukupuolta mutta jotenkin mulla oli kokoajan sellainen tunne etta poika siella on. Automaattisesti aloin aina katselemaan ensin niita sinisia vaatteita ja vasta sitten tuli mieleen etta "ainiin voihan han olla tyttokin" mutta nyt se on varmaa ja saan katsella niita "poikien varisia" vaatteita :) Han ei tosiaankaan mitaan ujostellut vaan heti kylla naytti kumpi on mutta kasvoja ei suostunut sitten millaan nayttamaan, hiukan nenanpaata nahtiin. Mulla oli siis aiti mukana ja aiti kuvas videolle ni voin nayttaa sitten Yusufille maanantaina. Siella han siis on, voi hyvin ja imeskelee peukaloaan <3 iltaisin kun menen nukkumaan niin poju alkaa touhuamaan ja mikaan ei tunnu paremmalta kun ne pienenpienet ja hennot potkut <3 Odotan kovasti etta kohta paasen murun luokse ja myos han saa tuntea meidan pikkuisen liikkeet ja paastaan yhdessa ihailemaan pienia suloisia vauvan vaatteita.

Nyt pullataikinan tekoon ja nousemista odotellessa lisaa vaatteitten sovittamista.

Kuvia...

Tassa nyt jotain kuvia viime reissulta, muuta ei ole kun se iphone varastettiin ja kakki oli siina :( onneks muistot sailyy ikuisesti...

turkkilainen tee <3

Side

Side

<3

oltiin piknikilla :) jossain pain Adanaa...

Antalya.. jaatiin jumiin kun auto meni rikki ja jouduttiin oleen yota jossai kampassa missa ei ollu edes oikeeta vessaa :<

ruokaaaa

Adana

joku meni naimisiin ni mentii sinne kuokkimaan :D

~ Mun uskaltaa unohtaa, mun vanha elama. Mun piti antaa ihmisia pois, sen mukaan ~

Piiiitkanpiitkan tauon jalkeen ajattelin taas jatkaa kirjottelua. Nyt on tulossa paljon suuria muutoksia elamassa ja oon onnellinen mutta edelleen peloissani. Pelkaan menettavani kaiken mita oon saamassa.

Turkissa kaikki meni sitte lopulta ihan hyvin vaikkei rahaa ollutkaan ja asuttiin Yusufin kanssa missa millonkin. Veneessa, Ermenekissa vuorilla Y:n siskon kotona, Antalyassa Y:n serkun luona, Adanassa vietettiin aikapaljon aikaa ja muutenkin ajeltiin ympari turkkia. Oli tosi hienoa nahda muutakin kun Alanyaa ja edelleen mua vituttaa alanyan ihmiset niin paljon ettei sinne tee mieli takasin kovinkaan paljoa.
Voi olla etta kirjottelen tarkemmin noista Turkin tapahtumista kun on aikaa ja viittii niita miettia.

Nyt oon ollut suomessa kesa-heinakuun ja viela pitas kuukausi jaksaa.. Syyskuun 8.paiva taas nokka kohti turkkia, mutta talla kertaa todellakin paljonpaljon rauhallisempi ja erilainen loma tulossa. Varasin just mulle ja Y:lle hotellin Sidesta viikoksi ja vasta sen jalkeen mennaan Alanyaan, mutta varmaan vaan noin viikoksi kun kumpikaan ei siella oikeen viihdy mutta kylla ma ainakin siella silti haluan kayda ja nahda kavereita. Sitte mennaankin taas Ermenekkiin ja siella mennaan naimisiin :) nyt onkin kauhea hoitaminen noissa kaikissa paperi-jutuissa ja stressaa mutta tastakin selvitaan ja kun tietaa mika sitten odottaa kun vaan jaksaa viela tan kuukauden. Tarkalleen 35 paivaa lahtoon :)
Eli se on suuri muutos etta ma oon menossa naimisiin mutta sitten on viela yksi toinenkin pieni mutta suuri muutos.. meille tulee vauva tammikuussa! Oon niin onnellinen ja Yusuf on myos, haluisin jo paasta shoppailemaan kaikkia vauva-juttuja mutten ihan viela viitsi.. Eli siis syksylla naimisiin ja sitten olisi tarkoitus muuttaa yhdessa suomeen.

Seuraavasta reissusta tulee siis totisesti erilainen kuin ennen, ei mitaan biletysta ja ryyppaamista vaan rauhallisa "koti-elamaa" Yusufin kanssa. Suunnitelmissa vuokrata auto ja lahtea kiertelemaan Turkkia. Monet paikat kiinnostaa Marmaris, Pamukkale, Cappadocia, Izmir, Belek, Manavgat....

Nyt oon ollut vaan toissa ja kotona. Haaveillut vauvasta ja ikavoinyt Yusufia mutta ei onneksi enaan kovin pitkaan mene kun ollaan taas yhdessa.

pikkunen<3

(kuva rv12+4, tanaan 15+1)

~ Nää mimmit on kieroi, jätkät on sikoi. mutku meis kaikis on vikoi ~

Pyydan nyt hetı anteeksı etteı postauksıa ole tullut mutta nyt on ollut aıka vaıkeaa aıkaa ja paljon selvıtettavıa asıoıta. En vıelakaan saa paljoa kırjoıtettua kun asıat on edelleen aıka sekaısın ja en ıtsekaan ymmarra yhtaan mıtaan mıta taalla oıkeın tapahtuu.

Iphone varastettıın tossa muutamıa vııkkoja sıtten elı muhun eı ole saanut yhteytta oıkeın mıtenkaan ja monet on olleet huolıssaan mutta hengıssa olen, aınakın luulısın nıın. Voın vaan sanoa etta tama "loma" eı ole mennyt yhtaan nıın kuın olın suunnıtellut taı edes olısın voınut kuvıtella tapahtuvan. Vııme postauksesta on aıkaa todella paljon ja sıına ajassa on tapahtunut nıın paljon etten edes pysty kaıkkea ıtse muıstamaan. Enka edes tıeda mıten taman kaıken kırjoıttaısın kun en kaıkkea halua koko maaılmalle kuuluttaa.
Lyhyestı sanon vaın etta multa varastettıın pankkıkorttı ja sen mukana menıkın sıtten koko elama, taytyy vaan selvıta ılman rahaa sen aıkaa etta löytyy töıta.
Jouduın myös tekemaan tahan astıseen elamaanı suurımman valınnan, toıvon etta ystavanı vıela jonaın paıvana hyvaksyvat sen ja antavat anteeksı paatöksenı, se eı todellakaan ollut helppo enka sıta olısı halunnut tehda mutta se joka mınut pakottı valıtsemaan ıtsensa ja toısen mulle todella tarkean ıhmısen valılta, toıvottavastı myös katuu vaatımustaan ja suostuu vıela jonaın paıvana asıasta puhumaan. Tama ystava olı mulle kaıkısta tarkeın koko alanyassa ja varmastı myös ıtse tıetaa sen,ja tunnıstaa ıtsensa tasta tekstısta.

Etteı mene lııan salaperaıseksı kaıkkı nıın voın kaı jotaın hyyvakın kırjoıttaa :) Paasın kaymaan hıukan alanyan ulkopuolellakın kun vuokrattıın murun kanssa auto ja lahdettıın ensın Antalyaan vıemaan sen sıskoa ja sıelta sıtten ajettıın about 4-5 tuntıa ja paadyttıın Ermenekkıın. Se olı sellaınen tosıtosı pıenı kyla jossa eı yhtakaan turıstıa nakynyt eıka kukaan edes puhunut englantıa. Tapasın kaıkkıa Y:n sukulaısıa ja ystavıa. Aamuseıtsamalta kaytıın hanen aıdın luona aamupalalla ja sııta sıtten kokopaıvan kaytıın kaıkkıa sukulaısıa tapaamassa ja mut otettıın hyvın vastaan. Pelkasın kokoajan olevanı epakohtelıas kun en ıhan kaıkkıa turkkılaısıa tapoja osannut/tıennyt  mutta seurasın vaan perassa mıta muut tekıvat. Illalla vıela kaıkkı kokoontuıvat yhteen ja yhdessa tehtıın kanakeıttoa ja teeta ja syötıın lattıalla rıngıssa. Nıın paljon suloısıa ruskeasılmaısıa pıkkulapsıa jokapuolella, etta en kesta.... Vıetettıın sııs kaksı paıvaa sıella Ermenekıssa ja sıtten takaısın alanyaan. Taalla kaıkkı on vaan nıın erılaısta, turısteja alkaa hıljalleen tulemaan enemman eıka mıssaan saa olla rauhassa. Melua ja hammınkıa.

Vaıkka kaıkkı asıat on nyt vahan aukı enka voı sanoa olevanı taysın onnellınen mutta uskon ja toıvon etta asıat vıela selvıaa ja se tapahtuu mıka on tarkoıtettu tapahtuvan.. Mulla on vaan ıhan kauhea ıkava mun perhetta, ystavıa ja oıkeeta elamaanı.

~ Oon saanut turpaani ehkä liian monta kertaa, ja taas oon kaivamassa nenästä lisää verta ~

Viikon oon nyt ollu täällä Turkissa ja nyt ekaa kertaa aikaa kirjottaa.. Ihan järjetön kiire kokoajan. Hyvä että just kerkee käymää hotellilla suihkussa ja uus meikki naamaan ja taas menoks. Nukkuminen ja syöminen jääny aika vähäseks mut ei haittaa.

No mitäpä oon touhunnu ku kokoajan kiire? Kaikki kaverit haluu nähä ja jutella ja iltasin discoon. Voin sanoo et aika lujaa on menny taas vaihteeks mut kyllä mä tästä taas rauhotun ku jossai vaihees on pakko varmaa nukkuukki hiukan.
Oon nyt ollu jokailta satamassa discoissa. Oon nyt "löytäny" pari uutta paikkaa jossa en ennen oo pahemmin käynyt. Valentinossa vissiin kerran aikaisemmin ennen nyt tätä viikkoa ja Bellmanissa en koskaan aiemmin.

Pikasesti voin kerrata mitä oon touhunnu mut kohta tarvii taas juosta ku yks suomalainen odottaa jo tuol Valentinossa taas...
Niin no ehkä hauskin ilta on ollu toisena yönä täällä kun tuhottiin Tillan kanssa mun suomesta tuoma salmari xD sillon käytii monet tutut moikkaamassa ja saatiin ihan tarpeeks naureskelua taas :D mitä nyt poliisien kyytiin liftaaminen ja taas seuraavaan baariin.
Turpaani en ihme kyllä oo vielä saanu vaik ollukki se sama vittumainen draama queen niiku monet sanoo ;) ehkä kaikki on vaan jo niin tottunu mun draamailuihin ettei jaksa ottaa itteensä jos meen vähä huutamaa ja haukkumaan päin naamaa.

Kaikki tavarani oon onnistunu hukkaamaan mut osan saanu jo takas. Ekana yönä hävis kenkä, mikä ei oo mulle uutta. Toisena yönä hukkasin (tai varastettiin mun laukusta) 300liiraa eli n.100e, kolmantena onnistuin jättää iphonen Ev-ravintolaan ja pojat pikkasen naureskeli seuraavana päivänä kun menin kyselemään että "onkohan mun puhelinta näkyny?", onneks sain takasin! Viime yönä hävis paita 😝 sen oon varmaan ottanu jossain pois kun on tullu kuuma ku se oli sellane mitä pidin nahkatakin alla ettei tuu yöllä kylmä. Noo voi olla et seki viel jostai tulee vastaa, toivottavasti.

Juorujajuoruja.. Paskaa.. Mustelmia.. Rakia.. Vodka... Jalat rakoilla.. Uusia tuttavuuksia ja draamaa.. Eikai tänne muuta :) eiku nii joo ja punaset hiukset nykyään ja ihan täydellinen tatuointi.. kirjottelen taas kun ehtii..

Instagramii kannattaa seurailla kun tänne en puhelimella saa kuvia laitettua..

http://instagram.com/repeq
Seurailkaa ;)

~ Joo, no moi sullekin. Oothan sä nätti, mut voi helvetti. ~

Niin ne päivät vaan vähenee.. Entiiä pitäskö itkeä vai nauraa.. Toisaalta oon tosi innoissani ja mielennäni taas lähdössä mut sittekku miettii ihan kunnolla taas sitä kaikkea niin iskee kauhee paniikki. Kohta ei enään saa olla tämä turvallinen nobody jota kukaan ei tunne vaan se juoruilun ja paskanpuhumisen kohde. Kaikki tunnistaa ja huutelee nimeä.. Kaikki tietää mua itseäni paremmin, mitä olen tehnyt ja kenen kanssa. Jokaisella kerrottavana mitä mielenkiintoisempia tarinoita mun elämästä, tavoista, existä, juomisista, sanomisista, kavereista ja vaikka mistä. Mutta kyllä siihenkin sitten taas tottuu. Oikeestaan on jo ikävä sitä draamaa ja hämminkiä :D

Matkalaukun pakkaaminen ei ole edistynyt viime postauksesta yhtään vaan oon kerennyt levittämään kaikki sinne jo pakkaamani tavarat uudelleen ympäri kämppää. Matkavakuutuskin on edelleen ongelma mutta muuten kaikki alkaa olemaan kunnossa. Kossu ja passi pakattu ;) eiköhän sillä jo pärjää pitkälle..

Ajatukset karkas taas ihan jonnekkin muualle vaikka mulla piti olla muutakin kirjoitettavaa. Noh mutta huomenna vielä töihin ja ajatukset maanpinnalle hetkeksi.. Seuraava postaus tulee sitten varmaan Alanyasta kun ehdin/jaksan. Tein vihdoin sen instagrammin kun jotkut on sitä kyselleet, mutten ihan vielä ymmärrä sen periaatetta :D Ei kyllä ole ollut aikaakaan edes yrittää ymmärtää mutta eiköhän sinnekkin ala sitten kuvia jossain vaiheessa tulemaan. http://instagram.com/repeq

Kiva kun nyt on tullut paljon kommentteja ja jotkut jopa uskaltautuneet juttelemaan facebookissa. Mielelläni tapaan uusia ihmisiä ja saa tuolla Alanyassakin tulla moikkamaan jos sinnepäin matkustaa. Kyllä mulla aina on aikaa uusille persoonille ja seikkailuille ;)

(kuvat: weheartit.com)

~ Kuka ois uskonut, et tää vielä menee näin ~

En oo pitkään aikaan postaillut mitään kun ei yksinkertaisesti vain ole ollut mitään mistä kirjoittaa. Eikä muuten ole edelleenkään.. Monet kerrat olen alottanut kirjottamaan, mutta sitten taas tajunnut että ei oikeasti ole yhtään mitään järkevää sanottavaa. No ei mene enää kauan kun pääseen pois täältä ja sitten taas tekstiä riittää enemmänkuin jaksaa/ehtii tänne postaamaan. 19 päiväääää....

Kauheen nopeesti nää päivät kuitenkin vähentyny vaikkei töiden lisäksi mitään tekemistä olekaan ollut. Tuntuu että ihan just vähän aikaa sitten tuskailin kuinka päiviä on vielä 49 eli ihan liikaa. Silloin vielä ajatteli että on vielä tarpeeksi aikaa hoitaa kaikki asiat kuntoon pikkuhiljaa eikä tarvitse pitää mitään kiirettä. Nyt sitten on edelleen kaikki hommat hoitamatta ja eipä enää niin kovin montaa viikkoa aikaa ole ja työvuorojakin on vielä ihan riitävästi. Matkavakuutus asioita olen yrittänyt hoitaa ja se osoittautuikin hankalammaksi jutuksi kuin alumperin kuvittelin, ajattelin että ei sillä ole kiire, menen vain jonkin vakuutusyhtiön sivuille ja klikkailen sieltä nopeasti vastaukset ja se siitä. Ei se ihan niin mennytkään, muutamiin vakuutusyhtiöhin jätin soittopyynnön kun en niiden nettisivuja ymmärtänyt ja aina oli vastaus , että olen "liian" kauan matkalla, joten en saa niin pitkää vakuutusta ellen sitten halua myös kotivakuutusta ottaa. huoh.. Eli sekin asia edelleen hoitamatta ja voipi olla, että lopulta otan sitten vain sen pisimmän vakuutuksen joka taisi olla noin 40päivää ja loput vajaa 50päivää koitan olla telomatta itseäni. Jos jollain ihanalla olisi ehdotuksia tai tietoa jostakin vakuutusyhtiöstä mikä voisi olla mulle avuksi niin saa toki kertoa! :)
Kampaajallekin pitäisi ehtiä, ja ensin tietty uskaltaa soittaa ja varata aika, mutta mä niin vihaan "tuntemattomille" ihmisille soittamista ja muutenkaan en tykkää puhelimessa puhua kuin läheisimmille kavereille ja perheen jäsenille. Eli sitäkin olen vaan pitkittänyt jo monta viikkoa. Noo ehkä jos huomenna soittaisin ennen töihin lähtöä.
Muutamat sukulaiset täytyy vielä käydä moikkaamassa ennen lähtöä, kun pelkäävät etteivät enää näe mua ikinä, jos vaikka lentokone putoaa tai joku kidnappaa mut!?!???!!!
Matkalaukun pakkaamista sentään olen jo aloittanut, että voin miettiä mitä vielä pitää ostaa. Se on kyllä nyt jo niin täynnä pelkistä vaatteista että mihin saan vielä sulottua kaikki kymmenet kengät, joita aivan varmasti tarvitsen, shampoot yms, suomiruokaa ja -karkkia, 2 nahkatakkia, kyllä molemmat on aivan pakko saada mukaan, ja vaikka mitä muuta...

Oisko kenelläkään mitää ehdotuksia mistä voisin kirjoittaa? Jotenkin on kyllä vaikea kirjoittaa valmiista aiheistakaan kun en saa kirjoitettua niitä niinkuin ne mun päässä on mutta voinhan mä yrittää saada jotain suht selkeää tekstiä aikaiseksi...

(kuvat: weheartit.com)

~ Jaksat vielä jonkin aikaa, tätä paikkaa, näit ihmisii ~

40 päivää jäljellä... Lähipäivinä elämään kuulunut vain töitätöitätöitä ja paaaaaljon haaveilua ja odotusta :) Pää jo jossain ihan muualla kuin täällä suomen pakkasissa, vaikka pitäis vielä jonkin aikaa koittaa keskittyä tähän "normaaliin elämään". Tilannetta ei ainakaan helpota se että kaikki kyselee kokoajan kuinka monta päivää vielä jäljellä, milloin nähdään, mihin aikaan lento lähtee, onko jo hotelli jne. Sekä se kun monet on nyt tajunneet siellä Alanyassa mun olevan taas tulossa ja vähän vähemmänkin ihanat tyypit alkaneet taas juttelemaan facebookissa ja kyselemään kaikenlaista ja odottavat mun tuloa.. Mikä siinä on, että niitä nyt kiinnostaa taas niin paljon, kun marraskuun lopussa olivat sitä mieltä, että enkö voisi jo lentää takaisin Suomeen. Kokoajan joku kyselemässä ja saa vastailla viesteihin. Toisaalta ihan kivaa kun on kokoajan jutteluseuraa vaikka ei mikään hyvä kaveri olisikaan. Viime kesänähän en halunnut kenellekkään kertoa tarkalleen milloin olen syksyllä lähdössä juuri sen takia, ettei kaikki kysele ja saavat vain arvailla, mutta kun muutamille kertoi niin eihän se kauan salassa silloinkaan pysynyt niin nyt päätin sitten heti kertoa kaikille asiasta vähääkään kiinnostuneille. Saavat siellä taas alkaa puhumaan mitä kaikkea kamalaa oon tehnyt ja varoittelemaan uusia ihmisiä musta ;) 

Pikkuhiljaa voisi alkaa miettimään mitä aion ottaa mukaan ja mitä kaikkea pitää vielä hankkia. Matkavakuutus, jota ei aikaisemmin ole ollut mutta tälle reissulle meinasin hankkia ja transferi Antalyasta Alanyaan on vielä hankkimatta. Hotellin juuri varasin kun löytyi edullinen NELJÄN TÄHDEN hotelli kuukaudeksi hyvältä alueelta, josta suht lyhyt matka jokapaikkaan. Olin samassa hotellissa viime reissulla viikon ja tykkäsin. Ehkä vähän liian hienostunut mun makuun mutta saa luvan kelvata, en nimittäin kauheasti noissa "hienompien ihmisten" hotelleissa viihdy kun katsovat mua aina kieroon kun lähden disco vaatteet päällä illalla ja palaan hotellille toisten ollessa aamupalalla. Paljon en ikinä hotellilla viihdy vaan lähinnä käytän sitä tavaroitten säilyttämiseen, suihkussä käymiseen ja nukkumiseen niin ei mulla ole muuta väliä kun että olisi suht edullinen.

Käytiin tossa muutamia päiviä sitten Turussa shoppailemassa ja tuntui oudolta etsiä itselleen kesäisempiä vaatteita kun toiset sovittaa villapaitoja ja pipoja :D Eipä sieltä oikein mitään mulle sitten löytynytkään, mutta tilasin nellyltä muutaman mekon ja tennarit. Ja tänään boozt.com -sivulta löytyi kolme ihanaa toppia ja koruja. Niitäkin siis odotellessa. 

Nyt suihkuun ja nukkumaan kun aamulla taas seitsämäksi töihin :(

tahtoo tämmösen :))