~ Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin. Kerro, häntä ootan yhä vaan ~

Plääh.. Jääny tää blogin päivittely aika vähäseks ja nyt ei voi syyttää mitään muutakun omaa laiskuutta. Nojoo oon mä useesti miettiny et vois kirjottaa mut jotenki edelleen vaa ahdistaa kaikki enkä haluu tulla tänne valittamaan kaikesta kun oikeasti kaikki on hyvin. Järkyttävä ikävä ja huoli vaan Y:stä kokoajan. On ihan hirveää olla erossa eikä pystytä edes jokapäivä juttelemaan kun Y on töissä eikä oo nettiä ja muutaman minuutin puhelu maksaa ihan älyttömän paljon. Mihinkään ei pysty keskittymään, kirjoja en pysty lukemaan kun ajatukset harhailee, leffoja en halua katsoa kun tulee kaikesta mieleen yhteiset hetket. Musiikkia en voi enkä halua edes kuunnella ettei ala vaan enemmän ahdistamaan. Mä niin tekisin mitä tahansa et Y olisi just tälläkin hetkellä tossa mun vieressä kaikkine ärsyttävine piirteineenkin. Haluisin tosiaan nauttia tästä loppuraskaudesta ja olla onnellinen mutta mä vaan lasken päiviä että päästään vauvan kanssa Y:n luokse viettämään oikeaa perhe-elämää.
Täällä jo lentolippuja kattelen vaikka rahaa ei ole ja paljon on muuttujia vielä mutta ilman jonkinlaista suunnitelmaa ja haaveita en selviytyis. Jotenki myös tullut pelko siitä että mä menetän kaiken, elämässä voi tapahtua ihan mitä tahansa ja ainakun mä oon ollut hetken onnellinen niin jotain pahaa tapahtuu. Mua pelottaa suunnitella tulevaa yhteiselämää Y:n ja vauvan kanssa, mitä jos menettääkin kaiken mitä on just rakentamassa. Eikai sais murehtia turhia mutta mua vaan pelottaa. Tällähetkellä mulle kaikista rakkaimmat on tää pieni poju mun masussa ja Y, ja mä vaan haluan meille kunnollisen ja turvatun tulevaisuuden.


Osittain blogi ollut tauolla myös siksi että olen lukenut paljon toisten nuorten äitien blogeja ja niihin tulleita paska-kommentteja. Mulle ei varsinaisesti ole mitään ilkeää tai pahaa sanottu mutta tiiän että ainakun omia mielipiteitään ilmaisee ja elämästään jotain kertoo niin löytyy niitä "täydellisiä" ihmisiä jotka saavat oman elämänilonsa toisia haukkumalla. Myös blogin kokonaan lopettaminen on käynyt mielessä mutta toisaalta tän kirjoittaminen puhdistaa myös omia ajatuksia ja itsekin vanhoja tekstejä lukemalla näen kuinka paljon koko elämä ja ajatusmaailma on muuttunut lyhyessä ajassa. Enään tärkeintä ei olekaan kaiken näkeminen ja kokeminen ja mulle-kaikki-heti-nyt-fiilis vaan juuri tässä hetkessä eläminen omien rakkaitten ihmisten ympäröimänä. Eli toistaiseksi ainakin jatkan kirjoittelua ja jos jollain on siitä jotain sanottavaa niin antaa tulla vaan.

On jotain positiivistakin. Saan nimittäin yhden mulle todella tärkeän ihmisen pojalle kummiksi kun vihdoin uskalsin vain pyytää. Se ystävyyssuhde on ollut lähes koko mun raskausajan miinuksen puolella enkä oo pahemmin uskaltanut sitä edes koittaa korjata, mutta hän oli kuitenkin ensimmäinen henkilö jolle raskaudesta kerroin vaikka välit ei olleetkaan parhaimmat. Mut mä uskon että todelliset ystävät pysyy pitkistäkin välirikoista huolimatta jos niin on tarkotettu. Tiiän että tunnistat ittes tästä ;) oot tärkee <3


Nyt lähen Turkuun kirppistelemään, vaikka vauvan vaatteita on jo tositosi paljon mut niitä on vaan niin ihana ostella ja muutenkin tarvii jotain järkevää tekemistä eikä vaan kotona oleilua.

Instagramia kannattaa seurata:
http://instagram.com/repeq

Niin ja anteeks taas jos on paljon kirjotusvirheitä mutta mä edelleen kirjottelen vaan kännykällä kun ei joulupukki tuonut läppäriä, oon vissiin ollut liian tuhma. ;)

~Meil ei oo sormuksii, ei taulutelkkarii, Jotka kuuluu siihen kulissiin ~

Itkua, parkua, naurua, onnea. Hysteriaa, tää elämä on ollut jo pitkään aika sekavaa ainakin mun mielialojen vaihteluiden takia. Tossa oli jo hieman helpompi vaihe enkä saanut järjetöntä raivokohtausta ihan jokaisesta pikkujutusta, kuten siitä, että olen ihan itse hukannut juuri sen tietyn sukan jonka just tänään olisin halunnut laitta, tai alkanut itkemään hillittömästi keskellä ihmisaljoutta siitä että joku katsoi mua tietyllä ilmeellä.
Nyt taas Suomeen tulon jälkeen kaikki on ollut suurta draamaa, tietenkin päällimmäisenä suuri ikävä Y:tä mikä muutenkin nostaa tunteet pintaan ja sitten lisäksi kaikki kelan paperiasiat tuottaneet stressiä ja nyt viimehetken muutokset Y:n Suomeen tulosta jne. Toivon vaan kaikista eniten että tää mun stressaaminen ei vaikuttaisi vauvaan kun hän kuitenkin on mun ja Y:n kaikista rakkain aarre, jonka eteen ainakin minä olen valmis tekemään ihan mitä tahansa.
Nolottaa myös että ihmiset jotka ovat pitäneet mua vahvana ja joille en todellakaan ole näyttänyt mitään heikkoa puolta itsestäni niin ovat saaneet nyt osallistua mun hysteerisiin kohtauksiin. Pitääkö seuraavaksi kun sukulaisia näkee (esim. jouluna) vetää pussi päähän vai pystyykö sitä olemaan vaan ihan coolina? Voiko kaiken laittaa raskauden piikkiin vai olenko oikeasti seonnut ja olen lopullisesti herkkä itkupilli? Voiko oikeesti jo pelkästään salkkareita katsomalla pillahtaa itkuun koska joku sanoi jotai söpöä toiselle???

No mutta joo Suomessa siis olen nyt ainakin vauvan syntymään asti ja suunnitelmat on valmiina jatkoa varten mutta niistä sitten myöhemmin. Olen nyt saanut neuvolatätin kimppuuni näistä mun suunnitelmista joten en niitä nyt vielä koko kansalle aio kertoa. Mutta ensimmäisenä ajattelen vauvaa, hänen tulevaisuuttaa ja hoidan asiat niin että hän saa tuvallisen ja täydellisen kodin ja kasvuympäristön läheisten ja rakkaiden lähellä.

Neuvola kuulumisia sen verran, että viimeksi viikko sitten neuvolatäti valitti että painoa  ei ole ullut paljoa mun turkissa olon aikana ja pitäisi saada enemmän. No tänään kun kävin niin oli täti suht tyytyväinen mun 300g lisääntyneeseen painoon ja käski jatkaa samaa rataa. Raskausviikkoja onnyt 33+5 eli vielä pitäisi pojun pysyä masussa jonkin aikaa. Vaikuttaa kuulemma pitkältä ja hoikalta pojalta :) Neuvolatäti käski nyt vaan ottaa ihan rauhassa ja yksin ei saa lähteä pitkille kävelylenkeille eikä muutenkaan tehdä mitään kovin raskasta. Vauvan pää on jo tiukasti kiinnittynyt joka aiheuttaa mulle jatkuvaa särkyä ja öisin ei saa nukuttua mutta onneksi särkylääkkeet helpottaa jonkinverran.

Lisäilen Turkki kuvia instagramiin kun blogger ei suostu lataamaan kuin yhden kuvan kerrallaan ja mun kärsivällisyys ei riitä.. http://instagram.com/repeq

rv 32+4