~ Mita jos meteoriitti tippuu paahasi ennenkuin ehdit sanoa ne kaikken tarkeimmat sanat ~

Elama jatkuu taalla turkissa. Eipa asuta enaan veneessa vaan on taas vuokrakamppa taas jonkun aikaa. ihme saatoa kokoajan. Turkish normal johon mun pitaisi olla jo tottunut vuosien aikana mutta jotenki on vaan pinna kireemmalla ku ei paase nollaamaan valilla kunnolla vaan taytyy pysya jarkevana ja vastuullisena aitina pikkuselle. Tarvis varmaan pikkuhiljaa alkaa vakavasti harkitsemaan jotain vihanhallintakurssia ennenkuin teurastan mun toisinaan niin kusipaan mutta rakkaan aviomieheni. Edelleen tiedostan erittain hyvin ettei oo sen vika jos Turkish airlinesin toimisto ei oo ikina auki tai ne ei vastaa puhelimeen mut mulla on mennyt hermot jo ennenkuin ehdin ajatella et vois taas vahan rauhottua. Mulla ei koskaan oo ollut erityisen hyvaa tilannetajua mutta nyt se on kokonaan kadonnut. Jos hermot menee keskella katua liikennevaloissa niin sille ei sitten voi mitaan vaan alan huutamaan. Ja lopulta se paattyy siihen etta itken ja Y yrittaa lohduttaa ja kysella et miksi itken enka osaa vastata. Luulin jo ettei mun kyynelilla oo mitaan tehoa enaan mihinkaan kun pillahdan itkuun monet kerrat paivassa ihan turhanpaivaisista asioista. Onneks Y:n tyopaikalla ainakin jo tiedetaan et se on ihan normaalia et mulla on taas kyyneleet silmissa eika se tarkota et jotain ois tapahtunu. Itken niin hyvista kuin pahoistakin asioista. Voin alkaa itkemaan kun katon telkkarista tavallisia mainoksia ja samoin voin ihan yhtakki saada paahani jonkun turhan mustasukkaisuus kohtauksen kun Y kattoo vaaraan suuntaan kadulla. Uskon etta Y:lla ei ole helppoa tallahetkella mun kanssa mutta ma yritan kokoajan enemman. Edelleen odotan sita raskauden keskivaiheen harmoniaa joka monissa kirjoissa on luvattu. Toisaalta pitaisi jo varmaan uskoa etta sita ei ole tulossa koska nyt on enaan alle 100 paivaa laskettuun aikaan.
Mutta taalla edelleen olen, sain jopa lentoa siirrettya kuukaudella ja saan olla murun kanssa pidempaan ja viettaa 20wee synttarit taalla. Taitaa kylla olla pikkasen erilaiset juhlat kun olin miettiny. Mun piti leikkii prinsessaa, pistaa tiaara paahan ja pistaa kunnon draamat pystyyn ja kiskoa tequilaa aamuun asti mutta taitaa nyt tequilat jaada valiin ja draamaa nyt tulee ilmankin etta edes yritan. Myos Y:n synttarit on 6 paivaa mun synttareitten jalkeen ja siihen haluisin keksia jotain spesiaalia.
En ole ihan varma mita Y on mielta mun lennon siirtymisesta kun en silta paljon kysellyt ku pakotin vaan soittamaan ja puhumaan mun puolesta. Kylla olen ihana vaimo! Mutta eise ainakaan valittanu ole ja ma ihan tosiaan yritan taas hillita mielialojeni vaihtelua ja olla raivoamatta ja itkematta kokoaikaa.

Parin paivan sisalla pitaisi lahtea Antalyaan kun ennen maanantaita taytyy kayda lentokentalla ja maksaa lippujen siirto ja tavata Y:n isan siskoa. Ihme kylla tallakertaa odotan Antalyaan lahtoa vaikka yleensa en oo kovin mielellani lahossa mihinkaan turkkiperheen tapaamisiin missa syodaan lattialla ja pukeudutaan yli peittavasti. Mut jos ne nyt jo tajuis etta mun ei ole helppo istua lattialla kun masu on jo tiella ja pukeutuminen ei oo suuri ongelma tallahetkella kun enaan ei mekolla tarkene niin ainoa mahdolisuus on pitkat housut eli ne jotka saan jalkaani on legginssit. Ja on ihan kiva tavata taas yhteisia tuttuja ja luultavasti mennaan istumaan johonki turkkibaariin kuuntelemaan livemusiikkia, joka on tylsaa mutta jollei sita ihan jokapaivaa tartte kuunnella niin sekin on ok mulle.

~ Vaan kun mikaan ei muutu, sa mulle turhasta taas suutut, alat huutamaan ~

Se siita pysyvyydesta sitten... huoh... Taas ollaan vailla kotia kun Y yhtakkia aamulla ilmoitti et "heratys nyt on kiire". Mietin hetkien etta mitas ihmetta nyt tapahtuu, mun mielesta ihan normaali maanantai-aamu.. Jotain taisin vastata etten ma halua lahtea meriretkelle josta oli aikasemmin viikonloppuna ollut puhetta. Y jokatapauksessa kaski mut ylos ja suihkuun ja tottelin vaikken kunnon vastausta saanutkaan etta minne ollaan menossa. Y varmasti tiesi etta saan kunnon kiukuttelu puuskan taas jos heti kertoo. No nyt kirjoitan tata tekstia veneen kannella, ollaan oltu taalla jo kolme yota ja alkaa pikkuhiljaa taas riittaa mulle. Viime lomallahan asuttiin reilu viikko veneessa kun ei ollut kotia. Sita vaan ihmettelen etta eiko asiat voisi hoitaa kuntoon ennenkuin antaa vanhan kampan pois, valmiiksi voisi jo sopia seuraavan asunnon vuokrasta eika silleen yhtakkia etta "no nyt ollaan ulkona kaikkien laukkujen kanssa mihin mennaan seuraavaksi".
Naa kolme paivaa on kylla mennyt suht nopeasti mutta yhtakaan yota en tassa veneessa enaa nuku! Kolme paivaa annoin Y:lle aikaa hoitaa asioita mut nyt ei vielakaan mitaan tapahdu eika tolla ole mitaan ideaa etta mihin mennaan. Mutta se on selva etta taalla en enaa ole! Eka paiva veneessa taisi menna kiukutellessa, toisen paivan Y oli kipeana kun oltiin nukuttu laivan kannella ja yolla alkaa olemaan jo aika kylma ja tuulista, silloin en viitsinyt paljoa kiukkuilla kun toinen on oikeasti kipea ja ei jaksa muutenkaan. Nyt sitte taitaa olla jo neljas paiva taalla, kolme yota oon nukkunut ulkona ja taa saa riittaa. Ma niin odotan etta saadaan joku kamppa etta paasee suihkuun ja sisalle nukkumaan.

Mulla paivat vaan vahenee enka haluasi lahtea taalta suomeen. Tai no joo oikeastaan en muuta haluasikaan kun suomeen ja hankkia oman kampan mun pienelle perheelle mutta ei nyt ole mahdollista Y:ta saada taalta suomeen ainakaan viela kun mun on pakko lahtea eli en todellakaan haluasi lahtea. Viime kesan kolme kuukautta oli jo ihan hirveita olla ilman Y;ta ja nyt ei ole  enaa edes paljon aikaa kun vauva syntyy. Olen miettinyt etta menisin kysymaan Turkish airlinesin toimistolta ensi viikolla etta onko mahdollista siirtaa mun lentoa 2-3 viikolla myohemmaksi kun ei mulla suomessa kuitenkaan ole edes toita kun vasta joulukuussa ja sitte vaan surkuttelen yksin siella ilman mun murua. Tata en Y:lle kerro mutta mieluummin asun taalla vaikka veneessa sen muutaman viikon enemman kuin olen yksin suomessa. Tiedan etta tulee tosi kiire hoitaa kaikki asiat suomessa jos menen sinne vasta marraskuun lopulla, joulukuun olen toissa ja tammikuussa aitiyslomalla, vauvan laskettuaikahan on jo 25.tammikuuta vaikka tuntuu etta vasta tein positiivisen testin ja aikaa piti olla viela paljonpaljon hoitaa kaikki asiat. Sen olen paattanyt etta jollen Y:ta suomeen taalta saa niin heti vauvan synnyttya hankin passin pojalle ja luultavasti kun han on reilu kaksi viikkoa niin paastaan tanne takaisin, vauva saa mun kasityksen mukaan kaksoiskansalaisuuden automaattisesti ja nain neuvoloiden ja muitten pitaisi onnistua yhtalailla taalla turkissa kuin suomessakin. Toisena vaihtoehtona on etta jos pojan papereissa ja passissa kestaa kauemmin kuin se normaali kaksi viikkoa niin ollaan noin kuukausi suomessa ja pystyn jarjestamaan ristiaiset suomessa ennen turkkiin lahtoa. Kamalaa kun mikaan ei ole varmaa. Synnytyskin alkaa jo pikkuhijaa pelottaa vaikka onhan siihen viela aikaa.

Eli taalla kaikki niinkuin Turkissa yleensakin mikaan ei ole varmaa eika pysyvaa. Koko ajan kauhea stressi ja pelko paalla mutta se joka mua lohduttaa ja auttaa jaksamaan on mun (ei enaan niinkaan pieni) poika joka ilmottelee olemassa olostaan jatkuvasti. Miten joku niin pieni jota ei ole edes viela nahnyt voi olla jo niin tarkea? En voi sanoa etta mitaan en muuttaisi mutta kaiken kestan ja eteenpain mennaan kun tiedan mita saan palkinnoksi, jollen voi Y:ta nyt suomeen saada niin kylla se jonain paivana onnistuu ja jokatapauksessa mulla on mun pieni muru ja meista tulee perhe, joko suomessa tai turkissa sen nakee sitten aikanaan.

~ Oon pitanyt kaiken takana. Kuvitellen, ettei huomenna edessa oo se kaikki ihan samana ~

Viikot vieriny hurjaa vauhtia. Aiti oli taalla kolme viikkoa mutta lahti viimeyona takaisin suomeen. Oli kylla ihanaa etta aitikin oli taalla ja oli edes joku joka ymmartaa mua taysin eika edes menettanyt hermojaan mun loputtomalle kiukuttelulle. Huomenna alkaakin jo raskausviikko 24 ja tuntuu etta taakin menee kauheeta vauhtia, justhan vasta sen raskaustestin tein enka voinut kasittaa etta saan ihan oikeesti oman pienen vaavin. Kaikki mennyt raskauden osalta edelleen hyvin, pikkumuru potkii paljon, varsinkin jos saa sokeria tai jos ma stressaan jostain enka saa nukuttua niin pojalla alkaa bileet. Edelleen on kylla aikamoista vuoristorataa mun paan sisalla ja en edes itse kesta itteeni enaan :D Tarviin jonku vihanhallintakurssin, oon toisinaan ku joku uhmaikanen lapsi mun kiukutteluillani enka edes ehdi miettii ku lahen jo ovet paukkuen pois ja sit hetken paasta taas pyytelee anteeks et hups tuli taas vaha ylireagoituu. Esimerkkina taa kun mun suurinta herkkua on nyt hattara, kylla se allottavan sokerinen vaaleenpunanen pumpuli mita kaikki lapset rakastaa, niin olin sellasen ostanu ja Y sitte yritti olla kiva ja avata sen mulle mut mun mielesta se meni pilalle, ei sita ois saanu ottaa pois siita pussista ku sitte se ei enaa mahtunut sinne takasin, siita jaksoin huutaa ja riehuu vaikka meilla oli vieraita...noloooko?! ja lopulta se sitte tungettii takas sinne pussiin mut eise enaa kelvannut kun oli lytyssa.. Joo no tajusin sitte kylla et tais taas vaha tulla suututtuu turhasta ja lapsllisesta asiasta ja pyytelin anteeks :D Myos mun yhtakkia itkuun pillahtamiset arsyttaa ku sekaan ei kato aikaa tai paikkaa kun itkettaa niin sille ei vaan voi mitaan. Kuka vaitti etta raskauden puolivali on ihanaa ja seesteista aikaa?? missa mun ihana seesteinen ja rauhallinen onni on??

Haat pidettiin ja sain leikkia paivan prinsessaa :} oli tiara ja kaikki. Oli ihan hyvat haat vaikka jannitti ihan kauheesti, kaikki niin erilaista kuin suomessa. Ja kun haitten oli tarkoitus alkaa niin koko kyla pimeni, kirjaimellisesti! Koko kylasta meni sahkot ja sitten piti jarjestaa aggrigaatti juhlapaikalle etta saatiin laulajan soittimet toimintaan ja joitain pienia lamppuja, toisaalta oli hyva etta oli hamaraa niin ei niin paljoa pelottanu ja tuntu et saa edes vahan olla piilossa. Siella sitte tanssittiin turkkilaisia tansseja ja kaikilla oli hauskaa. Ihan tuli poskilihakset hymyilysta kipeaksi kun kaikki halusi tulla kuvaan mun kanssa. Outoa vahan oli kun koko salillinen oli ihmisia ja tunsin niista vaan oman aidin ja Y:n perheen. Kaikki kuitenkin otti mut hyvin vastaan ja tulivat onnittelemaan. Ainiin ja haita edeltavana paivana oli ensin henna-juhlat, joissa myos tanssittiin ja maalattiin henna varilla mun ja Y:n kadet ja sitten siihen paalle laitettiin jokin pieni kultainen kolikko ja sitten ihmiset laulo turkiksi jotain ja pyori mun ymparilla. Mulle tuli lahinna mieleen pientenlasten piirileikki mut kai sekin kuuluu tahan turkkilaiseen kulttuuriin. Mutta kaikenkaikkiaan haat onnistui hyvin ainakin mun mielesta ja nyt vaan odotan etta paasisin suomeen ja saan viettaa ihan omanlaiset SUOMALAISET juhlat haavalsseineen ja kaikkineen.

Jonkin verran ollaan taas reissattu paikasta toiseen ja ei oo ollut mun kaipaamaa pysyvyytta arjessa mut nyt onneksi saatiin vihdoin vuokra-asunto loppuajaksi ja saan olla "kotona". Obassa asustellaan eli bussilla paasee helposti ja halvalla alanyaan jos sinne haluaa mut mitapa siella mulle olis kun en baareissa selvinpain viihdy ja kannilaisia jokapuolella. Tuttuja on kiva kayda alanyassa moikkaamassa mut muuten viihdyn taalla obassa ihan omassa rauhassa.

Nyt lahen leikkimaan kilttia turkkilaista kotirouvaa ja levittamaan pyykit parvekkeelle kuivumaan ja siivoomaan keittion TAAS, kukaan muu ei voi olla noin taitava sotkemaan keittiota kun mun mies :} aina kaikki tiskit likasena ja poydilla ties mita sipulin ja perunan yms kuoria. Joo kylla ma ne tiskit hoidan kun se vahan niinkuin kuuluu naisten hommiin mut eiko omat sotkut voisi kuitenkin korjata? Mutta en jaksa valittaa aina samasta asiasta....

I've kept everything behind.
Thinking, that tomorrow
it wont't be all the same in front of me...