Kävelyharjoituksia Manavgatissa

Aika matelee.. Tuntuu että mä oon jäänyt täysin paikoilleen ja elämä jumittaa, mitään ei tapahdu, minuutit tuntuu tunneilta, tunnit päiviltä, päivät viikoilta.. Ihmiset kyllä kulkee kadulla mutta ne menee mun läpi, kaikilla on oma elämä ja ne nauttii siitä. Mullakin on elämä ja tosi hyvä sellainen mutta miksi musta silti tuntuu että jotain puuttuu? Joku asia on väärin? Mä en osaa nauttia joka hetkestä niinkuin kuulusi, tai siis mä odotan kokoajan jotakin. En osaa elää tässä ja nyt! Kaikki on hyvin mulla on ihana perhe ja koti jossa asua, Y on vihdoin löytänyt töitä jossa viihtyy , mutta sitten mä valitan kun oon aina yksin emranin kanssa. Jollei Y käy töissä niin valitan siitä. Odotan sitä nyt aina töistä kotiin kokopäivän ja sitten alan vaan haastamaan riitaa, enkä yhtään ymmärrä et miksi. Ei mun pitäs purkaa omaa tylsyyttäni Y:hyn, ei se sen vika ole. Ongelma on siinä että en tiedä taaskaan mitä mä oikein haluan, odotan vaan jotakin. Ekaksi odotin että tulisi kevät ja pääsisi ulos, no nyt kevät on täällä muttei silti mennä ulos kun en jaksa kävellä samoja katuja edestakas, mihin me mentäisiin ja mitä tehtäisiin. Päivät vaan on kaikki ihan samanlaisia eikä ole mitään mitä odottaa, joka päivät samat rutiinit, samat naamat, samat kadut, ihan kaikki. Emrankin on pitkästynyt kun mitään uutta ei tapahdu. 

Eli edelleen valitan samaa kuin aiemminkin, tylsääää! Enkä edelleenkään ole keksinyt mitään tekemistä meille :/ harmi kun täällä turkissa ei ole mitään muskareita, vauvauinteja, perhekahviloita ym. Toisaalta menisinkö niihin edes vaikka olisi? Tuskinpa..

Kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä kleopatra rannalla 😎

Käytiin Ermenekissä Y:n sukulaisia tapaamassa..matkalla oli lunta ja tosi liukkaat tiet, pelottavaa siellä vuotistotiellä ilman mitään talvirenkaita tai hiekoituksia niinkuin Suomessa...

No valitukset sikseen ja nyt hiukan positiivisuutta elämään! Me ollaan muutettu TAAS. Alanya jätettiin kun Y sai töitä Manavgatista ja täällä nyt asustellaan. Mä en viihdy, ei ole yhtään kavereita eikä tuttuja. Punnitsen tässä että lähdettäisiinkö Emranin kanssa Suomeen asumaan ja odotettaisiin että Y tulee perässä vai mentäisiinkö ihan kaksin takaisin Alanyaan. Mä olen kyllä aiemmin sanonut Y:lle että jos täältä vielä Suomeen lähden ilman paluulippua niin en enään aio odottaa, niin monet kesät suomessa itkenyt ja odottanut kun Y on luvannut pian tulla. Mä en pysty enkä enään halua sitä, Emraniakin ajatellen, mä olisin päivästä toiseen vaan ihan rikki ja odottaisin ja odottaisin. Y:lle olen sanonut että jos täältä yksin vielä joudun lähtemään niin mun ja Emranin elämä jatkuu, niin itsekkäältä kuin se kuulostaakin mutta musta ei vaan ole enään siihen samaan vanhaan rumbaan. Enkä mä sillä sitä tarkoita etteikö Y saisi Emrania tavata vaan näkisivät sitten jos/kun tullaan Turkkiin lomalle tai jos Y jossain vaiheessa itsensä Suomeen saisi niin voitaisiin sopia miten jatketaan vai jatketaanko, onko molemmilla jo uusi elämä..? 

Tästä Alanyaan Emranin kanssa kaksin lähdöstä en ole Y:lle uskaltanut vielä puhua, tiedän ettei siitä Y ainakaan innostu mutta siellä mä viihtyisin edes vähän paremmin, eikä kuitenkaan oltaisi niin kaukana. 

Mä lupaan vielä katsoa miten tilanne etenee ja voihan se olla että alan sittenkin täällä Manavgatissa viihtymään. Meillä on kämppä ihan keskustassa ja lyhyt matka jokapaikkaan, en vaan osaa oikein kulkea vielä yksinäni.. Mutta kyllä mä oppisin jos haluan ja aionkin tutustua tähän paikkaan vielä ja yrittää sopeutua. Harmittaa vaan kun kaikki kaverit on Alanyassa..

Äidin söpöliini <3

Side

Muutakin stressaavaa on, mua huolettaa kun tuntuu että kaikki muut Emranin ikäiset kävelee jo. Emran on muutaman päivän päästä jo 1v2kk eikä edes konttaa tai ryömi.. Ryömimällä pääsee kyllä ympyrää lattialla muttei eteenpäin edes yritä vaan huutaa heti "äitiiiäitiii". Pepullaan pääsee liikkumaan jokasuuntaan mutta melko hitaasti. Tukea vasten oppi seisomaan 10kk iässä mutta siihenkään ei itse nouse vaan on nostettava ja autettava takaisin alas. Nyt oppinut vasta kävelemään hitaasti tukea vasten, mutta vain jos on jotakin tosi houkuttelevaa minne haluaa mennä. Emran on tosi arka yrittämään mitään uutta itse vaan huutaa heti "äitii" ja mä autan varmaankin liian helpolla. Nyt tullut sellainen vaihe ettei millään viihtyisi rattaissa vaan haluaisi kokoajan että kävelytetään, osaa pitää toisella kädellä rattaista kiinni jolloin mä pystyn sekä työntämään rattaita että pitämään Emrania toisesta kädestä. Kävely siis kiinnostaa ja sujuukin hyvin tuettaessa, tasapaino ja itseensä luottaminen on vaan hukassa. Turkissa tähän Emranin liikkumattomuuteen ei olla puututtu millään tavalla vaan sanotaan ettei ole mikään kiire. Koitan kuitenkin päästä nyt keväällä Suomessa neuvolassa käymään niin saan mielenrauhan.

Sanoja Emran osaa; äiti, Si (isi), kis (kissa), nii, tä (mikä/mitä; näyttää jotakin sormella), ei, aiai (esim kun silittää kissaa) ja nam nam.

Matkiminen on nyt tosi hauska juttu, ilmeilee, näyttää kieltä, päristelee, taputtaa ym. 

Lelut jotka pitää ääntä/tekee jotakin on kiinnostavia myös piirtäminen ja maalaaminen on kiinnostavaa ja mielekästä tekemistä. Ulkona viihtyisi paljon mutta suuttuu aina kun ei pääse itse kulkemaan vaan "joutuu" istumaan rattaissa.

Sormiväreillä oli kiva sotkea :D

Emranin lempipuuhaa, keittiön laatikoiden ja kaappien tyhjennys..

Antalyassa ostoskeskuksessa

Nyt vaan positiisempaa asennetta elämään ja auringosta nauttimaan! 🍓😎

Tule jo aurinko ja lämpö!

Kylmä, kylmä, kylmääää.... Eikö voisi jo ilmat lämmetä? Mä vihaan sitä kun on kylmä ja palelee kokoajan, vaikka mitä pistäisin päälle niin jäädyn! Ulkona on kylmä, sisällä on kylmä, auringossakin on vielä kylmä ja sähkölaskut on ihan järkyttäviä lämmityksen takia. Kokoajan sataa vettä tai on ihan hirveä tuuli niin ei tee mieli uloskaan mennä. Mä haluan jo kesän tänne! Kaipaan lämpöä ja aurinkoa, uutta energiaa elämään!

Uusi onepiece ja auto :)

Musa

Yhtenä aamuna Emran oli löytänyt sellaisen vihon mihin tarjoilijat ottaa tilaukset. Tota sinistä oli ihan jokapuolella :D myös mun naamassa! 

Puistossa

No ei pidä valittaa, kyllä mä täällä mieluummin olen kuin Suomen pakkasissa ja pian loskassa kahlaten :D Kyllä se lämpö pian tulee ja päästään Emranin kanssa enemmän ulos, odotan että päästään rannalle istuskelemaan ja tekemään hiekkakakkuja.

Eipä meille ihmeellistä tänne kuulu, Y vaihtaa työpaikkaa useammin kuin sukkiaan, se ei taas viihdy missään kun haluaisi vaan olla meidän kanssa kotona mutta töitä on tehtävä että saadaan laskut ja vuokra maksettua. Haaveena edelleen se Suomeen kesäksi yhdessä menokin, mutten jaksa enään uskoa että onnistuu, ei meillä ole mihinkään ylimääräiseen varaa kun ei mitään jää säästöön. Kaikki rahat menee laskuihin ja elämiseen. Ruoka on suht edullista kun syödään kotona ja mietitään etukäteen mitä ostetaan mutta sähköt, vedet, vuokrat, nettimaksut ym vie ihan liikaa..

Mä taas yritän päästä kesäkuntoon, muutaman kilon vaan haluaisin pois mutta jotenkin ei vaan onnistu. aina kun pääsee lähelle tavoitetta niin sitten tulee herkuteltua ja paino pompsahtaa takaisin siihen mistä lähdettiin. Ei mulla nyt mitään hätää ole, onhan kesään vielä aikaa ja saan suht tyytyväinen painooni olla jo nyt muttta tavoitteet on tavoitteet!
Îmetys ja/tai vauvavuosi on kyllä hyvin saanut painoa alaspäin, tällähetkellä yli 10 kiloa pudonnut siitä mitä painoin ennen raskautta. Enään ne pari hassua kiloa kun saisi pois. Auttaisi kyllä kummasti laihdutus prosessiin jos pystyisi kokonaan jättämään karkit ja sipsit pois mutta mä oon ihan koukussa herkkuihin. Joka ilta kun saan Emranin yöunille niin on ihan pakko saada suklaata ja salkkarit :D Pariviikkoa onnistuin olemaan jo niin että viikolla en mässäile mutta se sitten kaatuu aina siihen viikonloppuun, perjantaina on haettava kauheat kasat mässyjä, ja lauantaina hiukan lisää ja sunnuntaina vielä syödä jämät. Maanantaina tilanne on taas lähtöpisteessä...
Kaupat ja marketit on liian lähellä ja aina tarttuu jotain mukaan. Nyt mä taas yritän, tää viikko ilman yhtään mitään ylimääräisiä suklaita ym. Perjantaina sitten jos on ihan pakko niin ostan vain sen YHDEN pienen suklaapatukan tms. ja se saa riittää. Toukokuuhun on vielä aikaa mutta silloin pitää olla bikini kunnossa kun äiti tulee ja pääsee uimaan ja rannalle.

Käytiin Y:n kaverin luona kyläilemässä..

Kaveri

Tää on musta ihan super söpö kuva Emranista!! <3

Alanyumin Pamirassa.. 

Perhe<3 bussissa alanyumiin menossa.. 

Hurmuri ;)

Edelleen kärsin tekemisen puutteesta, Emranin kanssa molemmat pitkästytään jokapäiväisiin rutiineihin ja jotakin pitäisi keksiä. Aina samat kuviot kotona siivousta, pyykkäystä, ruokaa, lisää siivousta. Sitten kauppaan ja puistoon ja taas kotiin, Emran ei kauheasti viihdy kotona eikä tykkää leikkiä leluilla ym. kokoajan pitäisi viihdyttää, laulaa, pelleillä ja keksiä ohjelmanumeroita. Ulkona tykkää olla rattaissa ja puistossa keinua ym. Mutta musta tuntuu että päivässä on liian monta tuntia pelkkää kotona oleilua ja kellon kyttäämistä, varsinkin illat on tylsiä kun kaikki on siivottu ja tiskattu, Emran alkaa olemaan levoton eikä viihy enään yhtään itsekeseen, ulkona on käyty ja itseäkin alkaa jo väsyttämään mutta nukkumanaan menoon on vielä monta tuntia. Mitähän tekemistä siihen kuuden-kahdeksan väliin voisi keksiä??

<3