Odotus palkitaan... vai miten se menikään?

Mä oon niiiiin kyllästynyt tähän ainaseen odottamiseen. Posti hukkas siis ne Y:n lähettämät paperit, se on pitkä juttu ja sitä on selvitelty enkä siitä nyt jaksa enempää enään jauhaa, mutta nyt on uudet paperit matkalla Suomeen. Meinas kyllä epätoivo jo iskeä kun reilu kolmen viikon odotuksen jälkeen Turkin päässä postissa sanotaan etteivät he tiedä minne kirjattu kirje on joutunut. Nyt lupasivat että uusi kirje on viikossa Suomessa, johon en kyllä usko kun ennenkin kaikkiin on mennyt vähintään se kaksi viikkoa. Joten mun odottelu jatkuu edelleen ennen kuin saan yhtäkään asiaa hoidettua eteenpäin. Turhauttavaa. Ikävä. Epätoivo.

Oon nyt koittanut tsempata itteni siihen että syyskuussa jokatapauksessa pääsen takaisin Turkkiin vaikka en koskaan niitä papereita Suomeen saisikaan. Sitten toivottavasti mulla on se viisumi edes, jonka valmistumiseen en myöskään enää osaa uskoa, joten saan olla pidmpään kuin sen kolme kuukautta ja takaisin EN suostu tulemaan ennen kuin on kaikki paperit ja asiat kunnossa niin että voin milloin vain matkustaa minne haluan. 52 päivää jäljellä siis...

Edelleen vaan oon niin onnellinen siitä että mulla on Emran, en tiedä miten tästäkin ikävästä ja tylsyydestä ilman Emrania selviäisin. Emranin kanssa pysyy hyvin edes jonkinlainen rytmi elämässä kun aamulla on sängystä noustava, päivän rutiinit syöiset yms hoidettava ja illalla taas ajoissa nukkumaan. Kaikkia pieniä asioita ja mutoksia arjessa osaa arvostaa ja odottaa. oikeasti voin sanoa että päivän kohokohta ja odotuksen arvoinen juttu on se että päästään äidin kyydillä keskustaan ja ruokakauppaan :D Viikon päästä meillä on onneksi neuvola, josta en edes tykkää koska neuvolatäti ei ole kovin mukava mutta silti odotan neuvola päivää ettei tarvitse vain kotona istua. Keskustaan ei jaksa lähteä kävelemään kun matkaa on 6-7km suoraa tietä, ei edes pyörätietä kuin osan. Eikä keskustassa edes olisi mitään minne mennä, Turkissa setään on jokapuolella jotakin ja voi pysähtyä minnevaan teelle tai juttelemaan. Meillä täällä ei keskustassa ole kuin pari kauppaa ja kirjasto, jonne ei rattailla edes pääse. Ja sitten tarvitsisi vielä kävellä takaisin se sama pitkä tylsä matka.. Täytyy myöntää että musta on tullut nyt Suomessa tosi laiska ja käydään yleensä päivittäin vain ulkona tuo 200metriä postilaatikolle ja takaisin. mutta jos saa puolustella edes vähän niin täällä on kylmää ja sateista ja märkää jajaja...

Käytiin me tossa viikko sitten Emranin isomummin kanssa laivalla piknik risteilyllä ja siellä oli kyllä mukavaa. Sai nähdä ihmisiä ja Emrankin viihtyi kun oli hälinää ja katseltavaa. Kovasti Emranin teki mieli pallomereen mennä kun näki lapsia siellä leikkimässä mutta sen verran hurja meno siellä oli ettei uskallettu kuin lasin läpi katsoa. Päivä meni siellä tosi nopeasti vaikka ensin jännitin että mitä jos Emran ei viihdykkään ja kitisee kokoajan mutta hyvin meni eikä yhtään kiukkuilua.
Mökillä myös ollaan oltu ja sielläkin Emran viihtyy kun on sukulais lapsia ja meteliä.

Niin ja Emranille on tullut eka hammas läpi!  

Nyt Emran heräsikin päikkäreiltä ja mun oma rauha loppui joten kirjottelen taas kun kerkeän.

Laivalla isomummin kanssa

Emran iltapalalla :D

Hetken omaa aikaa kun Emran päikkäreillä. Kaksplus 11/94 (oman syntymäkuukauden numero), kaakaota ja sämpylää :)