~ Mä tulin tänne huutelee, kai joku mua kuuntelee ~

Taas tällanen yöllä silmät ristissä ja aivot narikassa -postaus ::D 

9 päivää vielä ja nokka kohti Turkkia ja sitä suurta draamaa, jota myönnän ehkä jopa joskus itse aiheuttavani.. Sekavilla fiiliksillä täs oon eläny muutamii päiviä ja tuntuu et ajatukset on vaan päivä päivältä kauempana täältä. Henkisesti oon jo alanyassa bailaamassa ja aiheuttamassa hämminkiä ni koita tässä sitte muka vielä yrittää pysyy selväjärkisenä :d 

Pakko myöntää et kyllä mua pikkasen pelottaa mennä sinne taas takasin, niin moni kuitenkin tuntee mut, tai on ainakin kuullu juttua, siitä mitä mä oon tehny tai jättäny tekemättä. Siellä ne on jo viikkoja sitte alkanu puhua mun tulosta ja paskan puhujatkin on jo saanu juorut liikkeelle. Se nyt vaan on sitä turkish normalia...

Jotkut ehkä miettii et lähen sinne vaan pitämään hauskaa ja lomailemaan mut eise aina oo niin helppoa ja yksinkertasta. Niin no toisaalta on mun puheistakin voinut sen kuvan saada, että päivät makaan rannalla coctaileja juoden ja yöt juoksen discoista toiseen ja pidän vaan hauskaa. En mä niistä paskoista jutuista kauheesti halua puhua, mut haluisin et ihmiset ymmärtäis et se on täysin eriasia olla lomalla viikko tai kaks, bailata, löytää joku lomaromanssi, shoppailla ja tuhlata kaikki rahat. Kun ihan oikeesti yrittää asua ja elää siellä suht normaalisti, käydä töissä, tehä ruokaa, ja laskee jokaikinen liira et pystyy maksamaan vuokrat sun muut pakolliset menot.

Pidänhän mä lomaaki sitte aina kun vaan rahatilanne sallii ja on sellanen olo. Ja vaikka yritän elää sitä "normaalia" elämää ni enhän mä osaa kieltäytyä jos kaverit pyytää discoon, sitte vaan mennään niillä muutaman tunnin yöunilla vaikka kuinka nukuttais.

Turkkilaiset ihmiset on niin vahvoja persoonia että riidoilta ja draamalta ei vaan voi välttyä jos omistaa mun tempperamentin ja äkkipikaisuuden. Mulle on sanottu useesti et tuun vielä saamaan turpaani koska oon sellanen kaikki-mulle-nyt-heti ja periks en anna. Vaikkei mua kovin helposti kunnolla suututeta niin siinä vaiheessa kun mä oikeesti suutun, ni annan todellakin samalla mitalla takasin. Vaikka joskus kannattais vaan nöyrtyy ja olla ihan hiljaa. Anteeks annan suht nopeesti mut unohda en ikinä.

Oon silti tosi onnellinen siitä, että saan kokee ja elää kaiken sen. Tavata kokoajan uusia ihmisiä ja löytää ystäviä. Ja toisaalta mähän oon valittanu et suomessa on tylsää kun ei koskaan tapahdu mitään ni kohta tapahtuu niin paljon ettei pää pysy mukana :)

Nyt koitan lähtee nukkuu vaik ajatukset käyki viel ylikierroksilla ja huomenna on taas yks päivä vähemmän tähän mun odotukseen!!

Öitä♥