~Pidän aina lähellä, kuljen matkan vierellä~

Mä oon rakastunut! Nimittäin tuohon vieressä tuhisevaan pikku jäbään♥

Eli mun piiiitkä odotus vihdoin päättyi, tai no nyt kun ajattelee niin koko raskausaika meni ihan kamalan nopeasti, pieni suloinen poika päätti tulla hiukan etuajassa tasan rv37 4.1 vaikka la olisi vasta 25.päivänä.

En ollut yhtään valmistautunut vielä synnyttämään ja mulla pitikin olla synnytystavan arviointi 8.1 ja sitä vaan odotin innolla että mitä lääkäri arvio painoksi jne mutta enpä sitten siihen kerennyt..


Kirjoitan nyt synnytyksestä ja päivistä sen jälkeen, ettå jos ei tykkää synnytystarinoita lukea niin kannattaa hypätä tän yli ;)

Heräsin sunnuntaiaamuna  4.1 hiukan yli seitsämän normaalisti vessaan, menin takaisin sänkyyn ja sitten mulla alko sattumaan alamahaan, ajattelin sen olevan vain ohimenevää ja samanlaista särkyä kun iltaisin tuntui. Lähdin alakertaan aikeissa keittää kahvia mutta sitten kivut kasvoivat tosi nopeasti ja heti 2minuutin välein. kävin uudelleen vessassa, limatulppa irtosi ja vasta siinä vaiheessa tajusin että nyt ne kivut on supistuksia. Äiti sitten kuuli kun puhisin keittiössä ja kysyi että "synnytätkö?" Mun vastaus "nojoo kai..." :D
Sitten mulla alko supistukset vaan voimistumaan ja niitä tuli tasaisesti 2minuutin välein.. soitettiin synnärille ja käskivät vaan odotella kotona rauhassa ja mennä suihkuun.. mä vaan sanoin äidille että ei pysty odottelee et nyt soitat taksin ja lähetään.. taksimatka oli ihan hirveä, saatiin onneks sellanen iso tilataksi niin pystyin siellä seisomaan ja kävelinkin koko matkan ajan edestakaisin ja tuskailin. Synnärille kun päästiin niin olin 4cm auki ja sanoivat ettei tultu yhtään liian aikaisin, siinä sitten 20min sydänkäyrillä joka oli mun mielestä ihan kamalaa kun piti yrittää maata sängyssä rauhassa ja supistuksia tuli 1-2min välein. Ilokaasua sain kipuihin mutta se ei mulla auttanut yhtään, pää vain meni sekaisin ja tuli hassu olo, kipuihin ei mitään vaikutusta joten aika nopeasti sanoinkin että haluan jotain muuta kipulääkettä. Seuraavat kaksi tuntia meni siinä kun monet eri henkilöt yrittivät laittaa mulle ensiksi epiduraali puudutusta ja sitten spinaali puudutusta mutta eivät mun skolioosi leikkauksen takia onnistuneet.
Sain sitten vain jonkun kohdunkaulapuudutuksen jota ei kuulemma yleensä anneta, koska se auttaa niin lyhyen ajan. Se oli kyllä niin pelastus, puoli tuntia sain olla rauhassa ja supistukset tuntuivat muttei sattunut paljoa. Siinä välissä ehti jopa facebookkiin päivittämään ;)
No sitten alkoivat taas supistukset kovempina ja kätilö meinasi että laitetaan uusi puudutus mutta eipä enään keritty vaan sain luvan alkaa ponnistamaan. Se oli musta kaikista kamalin vaihe ja musta tuntui että kukaan ei auta mua vaan hokee vaan että pitää muistaa hengittää ja ohjeisti kokoajan, jälkeenpäin ajatellen kätilö oli tosi mukava ja kannustava vaikka siinä vaiheessa ei siltä tuntunutkaan. Kun kätilö kannusti että "jaksaajaksaa pää näkyy jo" niin mä vaan sanoin että "no ottakaa se pois!!!", ärsytti että se siinä hokee kuinka pää näkyy muttei auta mua yhtään ja muhun sattuu :D muistan vain kun äiti sanoi että kyllä se sieltä ennen kahta ulos saadaan ja niin 13.55 sain pikkuisen pojan paitani sisään ♥

Synnytys oli nopea ja suht helppo, ekoista supistuksista pojun syntymään meni siis vajaa 7tuntia. Hirveää oli vain se että supistuksia tuli heti 2min välein ja usein uusi alkoi ennenkuin vanha ehti kunnolla loppuun. Jotenkin olin varautunut että synnytys kestää kauan ja että supistusten välillä ehtii hengähtää mutta ei se niin mennytkään.


Osastolla oltiinkin 6päivää, oltiin jo pääsemässä kotiin mutta pojan bilirubiini arvo (keltaisuus) nousi liikaa ja sitä ensin seurattiin pari päivää ja sitten poika sai 14tuntia sinivalohoitoa, sen jälkeen vielä seurailtiin pari päivää.. kotiin pääsyn jälkeenkin käytiin vielä kahtena aamuna labrassa ottamassa näytteet ettei bilirubiini nouse uudelleen.

Osastolla olin ensin kolmen hengen huoneessa mutta sitten mulle nousi korkea kuume ja mut siirrettiin yksin. Tykkäsin kun sai olla omassa rauhassa ja tutustua pikkuiseen kunnolla. Mulla olikin sitten monta päivää kuume 39 asteessa ja flunssaa mutta itse ei edes tuntunut siltä että olisi kipeä kun sai vauvaa ihastella. Sairaalan henkilökunta oli tosi mukavaa ja opetti hyvin kaikkea. Ensimmäisen päivän vauvan kanssa olin ihan pihalla, ei voinut kuin tuijotella pikkuista ja oli vaikea käsittää että siinä se oma pieni nyt on. Täydellinen oma muru♥


Kotona meillä on mennyt hyvin ja sunnuntaina mun pieni on jo kolme viikkoa, tosi nopeasti menee aika. Äidistä on kotona ollut suuri apu, enkä aio sanoa tähän etten yksin pärjäisi, olen lukenut paljon vauva blogeja ja monet kirjoittaa että ei ilman miestään jaksaisi mutta ei meillä ainakaan ole mitään ongelmia ollut. Vauva nukkuu ja syö hyvin, yöt nukkuu mun vieressä ja heräilee muutamia kertoja syömään. Hän ei paljoa itkeskele ja on muutenkin rauhallinen vauva. Tottakai haluaisin että Y:kin olisi täällä meidän kanssa mutta ihme kyllä, mä oon oikeasti ihan onnellinen näinkin ja tuntuu etten tarvitse mitään muuta tähän hetkeen.. ja ollaan kyllä lähdössä maaliskuussa pojan kanssa Turkkiin katsomaan isiä ja toivottavasti saadaan vihdoin sekin mukaan Suomeen sieltä, jollei niin sitten aloitetaan pojun kanssa oman kämpän etsintä ja eletään kahden. Eli nyt siis majaillaan mun äidin luona siihen maaliskuuhun asti kun olisi ihan turhaa nyt joku asunto vuokrata kun ollaan kuitenkin lähdössä kolmeksi kuukaudeksi turkkiin.


Nyt on munkin elämällä vihdoin jokin tarkoitus eikä tarvitse vain elää hölmöilemällä ja sekoilemalla ympäri maailmaa. En kyllä aiemmin oo ymmärtänyt että jotakin voi rakastaa näin paljon..


Yritän kirjoitella useammin meidän kuulumisia mutta en lupaa mitään, kirjoittelen kun poju nukkuu ja mulla vaan on aikaa. Instagramiin tulee kuvia päivittäin, seuratkaa; repeq .

♥


http://instagram.com/repeq